Press "Enter" to skip to content

Tontin vuokran korotus tampere

Tampere.fi:n etusivu

Pitkäaikaisten maanvuokrasopimusten ehtona ja lähtökohtana on se, että kaupunki antaa vuokralaiselle mahdollisuuden, tämän niin halutessa, tehdä uusi pitkäaikainen maanvuokrasopimus kohteesta. Edellytyksenä kuitenkin on, että maankäytössä (yleiskaava/asemakaava) ei ole tapahtunut tai tapahtumassa muutoksia, jotka estäisivät aiemman sopimuksen mukaisen maankäytön.

Tampereen kaupunki pyrkii kertomaan hyvissä ajoin tontin uudesta vuokrasopimuksesta. Kaupungin tonttipäällikkö Aila Tauran mukaan tässä ei ole kuitenkaan aina onnistuttu. Käytäntöä pyritään parantamaan. Joskus uudesta vuokrasopimuksesta on ilmoitettu myöhään, vain alle vuotta aikaisemmin kuin milloin vuokrasopimus on umpeutunut.

– Pitäisi muistaa, että tämä alue on aikoinaan sosiaalisin perustein suunniteltu vuokriltaan edulliseksi. Nyt kun vuokra nousee radikaalisti, monilla ei ole rahkeita pitää kiinteistöä kunnossa. He myyvät talonsa pois eläkkeelle jäätyään ja muuttavat kerrostaloihin. Tällaista on jo Härmälässä tapahtunut.

Haku

Helsingin kaupungilla on vuokrattuja asuntotontteja noin 1 260 ha. Lisäksi kaupunki vuokraa muita tontteja. Kaupunki saa niistä vuokratuloja 153 miljoonaa euroa vuodessa. Silti vuokratulot ovat vain noin 1,5 % tonttien tämänhetkisestä markkina-arvosta, mikäli tontit olisivat rakentamattomia ja vapaasti myytävissä. Selvitin Helsingin kaupungin kiinteistöviraston toimeksiannosta asuntotonttien vuokraukseen liittyviä kysymyksiä käyvän markkinahinnan näkökulmasta (Peltola 2012). Tämä jakso perustuu tuohon julkaisemattomaan tutkimukseen.

Tamperelaisen kerrostalon tontin vuokra nousee yli 11-kertaiseksi uuden maanvuokrasopimuksen myötä, kertoo Aamulehti.

Tampereen kaupunki perustelee hurjaa vuokrakorotusta sillä, että kerrostaloalue sijaitsee Sammonkadun varrella, jolle rakennetaan tällä hetkellä kiskoja Tampereen raitiovaunuliikennettä varten. Kaupunki perustelee taloyhtiöiden tonttivuokran 11-kertaista korotusta raitiotien aiheuttamalla asuntojen arvonnousulla.

"Maanvuokrahan on korkoa tontin pääoma-arvosta. Korko on neljä prosenttia. Vaikka vuokrataso olisi indeksiin sidottukin, se indeksin nousu ei ole seurannut maanhinnan nousua. Me noudatamme jatkosopimuksissa samoja periaatteita kuin uusien tonttien vuokraamisessakin. Maanvuokran perusteena on kohtuullinen käypä hinta", Tampereen apulaistonttipäällikkö Aila Taura perustelee korotusta Ylelle.

Kaupungingeodeetti Juha Helminen vastasi (ESS 22.9.2018) kaupunginvaltuutettu Ulla Vaaran mielipidekirjoitukseen Tontinvuokrien roimat korotukset ovat ryöstöä. Ulla Vaaran teksti oli pitkäaikaiselta kaupunginvaltuutetulta ja peruslahtelaiselta hyvin perusteltua ja poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä virkamiehille ja Lahden kaupungin teknisen ja ympäristölautakunnan jäsenille. Tietävätkö he, mitä he tekevät?

Karjalainen kirjoitti uuden hinnoittelun perusteista laajasti maanantaina 19.11. Korotukset ovat eri suuruisia eri kaupunginosissa. Esimerkkilaskelmissa 1 000 neliön tontin vuosivuokra on Kanervalassa ja Linnunlahdella 10 vuoden kuluttua 565-857 euroa nykyistä kalliimpi. Niinivaaran esimerkkitontin vuokrankorotus on 359 euroa. Aavarannalla korotus voi olla lähes 1500 euroa.

Etusivu

Uusissa vuokrasuhteissa vuokrataso vastaa käypää tasoa, kun taas vanhoissa vuokrasuhteissa saattaa olla, että vuokrat ovat jääneet jälkeen asuntojen käyvästä vuokra-arvosta. Lain mukaan vuokraa voidaan korottaa sopimuksen perusteella vain, jos tätä koskeva ehto on kirjattu vuokrasopimukseen. Tämä edellyttää, että korottamisen peruste ja korottamisen voimaantulopäivä on kirjattu sopimukseen. Alle kolmen vuoden määräaikaiseen sopimukseen ei voida sisällyttää indeksiin tai muuhun vastaavanlaiseen sidonnaisuuteen perustuvaa korotusehtoa.

Suosituimmat

tampereen kaupungin vuokratontilla eikä ole kaduttanut. Me ei oltu valmiita maksamaan vanhoista murjuista samaa hintaa kuin uudesta talosta. Jos oltais tontti ostettu ei oltais haluamaltamme alueelta saatu eikä muualtakaan alle sadan tonnin.

Meillä on vuokra vähän yli tonni vuodessa ja asumme juuri siellä missä haluamme, ihanalla tontilla ja ihanassa talossa.

Kävimme todella montaa vanhaa taloa katsomassa aikoinaan ja kamalia murjuja kaikki.

Toissijainen valikko

Kyseessä on täysin yksipuolisesti saneltu korotus ja ymmärrettävästi varmaankin nykyiseen alueen arvoon suhteutettuna. Tässä onkin isoin ongelma, että voiko vuokraa korottaa pelkästään suoraan "nykyiseen" tasoon, koska rakennus on 50-luvulta ja sen hetkisellä kustannustasolla rakennettu. Tuntuukin, että kaupunki tahtoo periä näistä vuokrista sen mitä he ovat menettäneet myydessään halvalla (muutamilla tuhansilla) tontteja samalla alueella.

Papinkatu 16, Pyynikki, Tampere

Jos olet ostamassa tai omistat asunnon kannattaa tarkistaa, onko vuokra-aika päättymässä lähivuosina. Vanhat tonttivuokrat ovat voineet olla hyvinkin edullisia ja vuokrasopimusta uusittaessa vuokra voi nousta huomattavasti. Esimerkiksi Helsingissä kaupunki on uusinut 50-vuoden vuokrasopimuksia hinnoilla jotka ovat olleet jopa 100% korkeampia kuin aikaisemmin. Mahdolliset vuokrankorotukset kannattaa siis huomioida laskelmissa, jotta ylimääräinen kulu ei tule yllätyksenä.

Paikalliset sivustot

Vuokratontille rakennetun YIT Kodin ostajana päätät itse mitä teet tontinosuuden kanssa. Voit halutessasi maksaa taloyhtiölle huoneistokohtaisen lunastusosuuden tontista heti asunnon valmistumisen yhteydessä tai myöhemmin. Näin vapaudut tontin vuokranmaksuvelvollisuudesta. Jos taas et tahdo sijoittaa pääomaa tonttiin, voit maksaa osuutesi tontinvuokrasta kuukausittaisena vastikkeena.

Hämeen Vasemmistonuoret toimii Hämeen, Pirkanmaan ja Vaasan vaalipiirien alueella. Yhdistyksen ensisijainen tarkoitus on tukea kaikkia sen alueella toimivia paikallisia osastoja ja toimintaryhmiä. Paikallinen toiminta käynnistyy aina paikallisen jäsenen aloitteesta. Aktiivista toimintaa on tällä hetkellä Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Tampereella. Vaasassa toimii myös toimintaryhmä.

Enimmäismyyntihinnan määräytyminen

– Meitä on huijattu tontin vuokrauksessa. Tällaisiin korotuksiin ei kukaan ole osannut varautua tonttia vuokratessaan. Olemme sitä mieltä, että Akaan kaupunki tekee suuren vääryyden tontinvuokraajia kohtaan ja rankaisee niitä ihmisiä, jotka ovat tontteja vuokranneet ja yrittäneet rakentaa pienillä kustannuksilla itselleen oman kodin, totesivat vuokralaiset valituksessaan.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus hyväksyi 16.6.2014 uudet asuntotonttien hinnat, jotka tulivat voimaan tämän vuoden tammikuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Hinnankorotuksen jälkeen tonttien hinnat jopa kolminkertaistuvat. Kun hintahaarukka oli aiemmin 13–27 euroa per neliömetri, nousevat hinnat 27–61 euroon neliöltä. Uudet hinnat ovat kuitenkin vain 75 prosenttia tonttien arvioidusta markkinahinnasta.

Tänä viikonloppuna olemme saaneet nauttia kenties erikoisimmista sosiaalisen median nokittelusta vähään aikaan. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Snoop Dogg laittoi Instagramiin kuvan, jossa vertailtiin alkoholin eksessiivisen käytön ja marihuanan käytön eroavaisuuksia ja sitä, mitä niiden aktiivinen kulutus tekee käyttäjilleen. Vertailukuvassa oli pahoista alkoholiongelmista kärsivä entinen Englannin maajoukkueen tähtipelaaja Paul Gasgoine sekä Snoop Dogg.

Uutisia

Kokkola on Keski-Pohjanmaan hallinnollinen ja taloudellinen keskus. Kaupunki sijaitsee Perhojoen läheisyydessä, Pohjanlahden rannalla. Kokkola on perinteisesti merenkulun ja kaupan kaupunki. Kokkolan vanhakaupunki, Neristan, on yksi Suomen yhtenäisimpiä ja laajimpia, säilyneitä puukaupunkeja. Neristan on perinnekaupunki ja kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde.