Press "Enter" to skip to content

Toimitilat kuopio

Toimitilat Kuopio

Yrityspalvelun ylläpitämästä toimitilarekisteristä löydät helposti tietoja vuokrattavista ja myytävistä toimitiloista Kuopiossa. Tilatarjonnassa on mukana sekä Kuopion kaupungin että kiinteistövälittäjien, yksityisten ym. tiloja. Joissakin suuremmissa tiloissa on mahdollista jakaa tilat pienempiin kokonaisuuksiin.

Voit hakea toimitiloja alla olevalla lomakkeella. Hakutuloksessa otetaan huomioon kaikki valitut kriteerit kerralla.

Hae kohdenumerolla

Pohjois-Savon tiiviisti asuttu keskus Kuopio tunnetaan vilkkaasta toristaan, jonka ympärille kaupungin elinkeinoelämä on keskittynyt. Torin kupeessa sijaitsevat muun muassa Kuopion kauppahalli sekä tärkeimmät kauppakeskukset kuten Aapeli ja Sektori. Keskustan lisäksi merkittävä yrityskeskittymä on Savilahdessa sijaitseva tiedepuisto ja sen Technopolis Kuopio -yrityspalveluorganisaatio. Alue on merkittävä myös liike-elämän ja tieteen yhteistyön kannalta. Itä-Suomen suurimmassa kaupungissa toimii yliopisto sekä useita tutkimuslaitoksia.

Ovenia Group

-Asia on vielä hyvin keskeneräinen ja epävarmuustekijöitä paljon mm. kaavoitukseen liittyen. Haluamme kuitenkin tiedottaa asiasta jo nyt, jotta asiaa voidaan valmistella ja siitä keskustella mm. kaavoituksen yhteydessä avoimesti. Uusi ja ajanmukainen pankkitalo Kuopion kaupungintalon naapuriin olisi kaupunkikeskustaa elävöittävä hanke, minkä vuoksi olemme kovin innostuneita tästä hankkeesta, OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Seppo Pääkkö kertoo.

TOIMITILOJEN MALLISTOT

Yrityksen varallisuutta ei aina kannata sijoittaa kiinteistöön, vaan hyödyntää liiketoiminnan kannalta tärkeämmissä investoinneissa. BRAND-toimitila on mahdollista toteuttaa myös vuokraamalla sopiva tila, jolloin tilaan voidaan varata osto-optio. Myös vuokrattavat toimitilat suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Autamme myös toimitilasi tontin ja rakennusluvan hankinnassa. Ota rohkeasti yhteyttä!

Osassa kiinteistöistämme on myös vuokrattavia toimitiloja. Päämääränämme on luoda vuokralaiselle edellytykset menestyksekkääseen liiketoimintaan. Pidämme kiinteistömme asianmukaisessa kunnossa ja vastaamme vuokralaisen muuttuviin tarpeisiin. Kiinteistöjämme kehittämällä ja uudiskohteita rakentamalla pystymme tarjoamaan tarpeen mukaan myös räätälöityjä tiloja. Meillä on jatkuvasti käynnissä uudis- ja perusparannushankkeita ympäri Suomea.

Olemme niin varmoja toimintamallistamme – ja myös asiakkaamme ovat vakuuttuneita siitä – että emme lähde mukaan hintakilpailuun, jossa etsitään toteuttajaa valmiiksi suunnitelluille toimitiloille. Silloin joutuisimme karsimaan palvelustamme emmekä voisi tuoda asiakkaallemme aitoa lisäarvoa konseptirakentamisen keinoilla.

Savilahden alueen kehittyminen etenee kiihtyvällä tahdilla. Muutaman viime vuoden aikana on valmistuneet mm. Technopoliksen lisärakentaminen Microkadun ja Viestikadun kohteissa sekä Puijonlaakson etelärinteen asuinrakentaminen. Lisäksi KYSin rakennushankkeet ovat käynnissä. Infrarakentamisen osalta Niiralankatu on jo pääosin saneerattu keskustan ja Savilahden välillä sekä verkostosiirtojen työmaa on käynnistynyt Savilahdentiellä.

Dahl on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtava LVI-tuotteita, kunnallistekniikkaa ja teollisuuden putkituotteita myyvä tukkukauppa. Dahl Suomi Oy on toiminut Suomen markkinoilla vuodesta 1995. Yhtiö toimii paikallisesti lähellä asiakasta, Dahlilla on 30 toimipistettä 27 paikkakunnalla. Vankasta pohjoismaisesta taustastaan huolimatta Dahl Suomi Oy toimii Suomessa suomalaisena LVI-tukkuliikkeenä.

Tältä sivulta löydät kaikki vuokra-asunnot Kuopiossa. Muokkaa hakua esimerkiksi vuokrattavan asunnon sijainnin, koon, huoneiden lukumäärän, rakennusvuoden ja monien muiden ominaisuuksien perusteella. Hakutulokset päivittyvät automaattisesti näyttäen vain kaikki hakuehtosi täyttävät vuokra-asunnot. Kuopio tarjoaa paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja vuokra-asunnon etsijälle. Jos etsit viihtyisää vuokra-asuntoa, Kuopio on sinulle oikea kaupunki!

Laitteiston asennus on suoritettu 2012 kesällä 157 m2 uusdistaloon, joten laite on toiminut nyt moitteetta 4 1/2 vuotta 12/2016 mennessä. Laitteiston käyttökokemusta on kuopiolaisella kiinteistönomistajalla tai täsmällisemmin entisellä uudisrakentajalla nyt vuosien ajalta. Asennus sujui päivässä, kanava-asennukset kytkettiin ja otettiin samalla käyttöön, kun talo oli loppusiivottu. Laitteen perusarvot asetettiin kohdalleen käyttööoton yhteydessä, jotta ilmanvaihdon tehot ym. vastasivat tarkoitustaan.

Hallitus on keskiviikkona 26. tammikuuta hyväksynyt Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen (Fimea) ja Senaatti-kiinteistöjen välisen vuokrasopimuksen. Fimea on etsinyt Senaatti-kiinteistöjen avustuksella toimitiloja Kuopiosta, jonne sen tehtävät on alueellistamispäätöksen mukaan päätetty siirtää vuoteen 2014 mennessä.

”Uudistuksen jälkeen Microkadun kampukselle muodostuu todella merkittävä osaamis- ja koulutuskeskittymä, jossa Itä-Suomen yliopisto, Savonian ammattikorkeakoulu, Savon koulutuskuntayhtymä ja Kuopion kaupunki toimivat kaikki samoissa tiloissa”, kommentoi hanketta Technopolis Kuopion toimitusjohtaja Hannu Eronen.

Sisältöjulkaisija

70130 Kuopio Vaari totesi, että “Sota on alkanut.” Hän kertasi toimintaohjelmaa, että ” Vieraita agentteja eliminoidaan tänä kesänä runsaasti. Heidän kyydityksiään kuulusteluihin ja tutkimuksiin tulee lisää. On löydettävä myös tapa hävittää huomaamatta jäännökset. Aikoinaan poljettiin suohon, mutta että kätköjä alkaa paljastua kun suot kuivatetaan turpeen nostamista varten. Jokin muu keino on luotava – monta tulee. Poliisin

Vaihtoehdot vakuuden muodoksi ovat rahavakuuden maksaminen suoraan vuokranantajan tilille tai erikseen pankissa avattavalle vuokravakuustilille, henkilötakaus tai Kelan maksusitoumus. Vakuuden toimitustavasta ja -päivästä sovitaan vuokrasopimusta tehtäessä, ja toimituspäivä on lähes poikkeuksetta ennen sopimuksen alkamista ja avaimien luovutusta. Mikäli sinulla on tarkoitus hoitaa vakuus esim. KELAn maksusitoumuksena, tarkistathan OVV -toimistostasi jo asunnon hakuvaiheessa, hyväksyykö vuokranantaja sitoumuksen vakuudeksi.

Osa Turun kaupungin laskuista eräpäivällä 26.6.2019 tai 29.9.2019 on jäänyt virheeseen tulostuspalvelussa ja ne ovat lähteneet myöhässä asiakkaille. Virhe johtuu Telian häiriöstä Telian tiedostojensiirrossa. Nämä virheeseen jääneet laskut voi maksaa 10.7.2019 mennessä ilman viivästyskorkoseuraamuksia.