Press "Enter" to skip to content

Tammela forssa

Katso myös

Tarkistamme myös henkilötiedot: osoite, puhelin, ammatti ja lähiomainen. Tiedot ovat tärkeitä kun odotat vastausta sinusta tehtyyn lähetteeseen, erilaisissa todistuksissa etenkin Kelassa tai hätätilanteessa, kun omaiseesi täytyy saada yhteys. Olethan myös itse aloitteellinen näissä asioissa, korjaamme muuttuneita tietojasi mielellämme.

Karate

Heinijärven rannassa hyvärantainen 4865 m²:n iso tontti, joka muodostaa pienen niemen. Rantaviivaa on runsaat 100 metriä. Ilmansuunnat etelä-kaakko-itä. Sähköliittymä on valmiina tontilla, samoin yhteisporakaivolta on tuotu vesiputki valmiiksi tontille. Rakennuspaikalla on tehty maatöitä valmiiksi. Tie perille. Tänne on helppo lähteä rakentamaan, kaikki valmiina odottamassa, mökin mallin päätät itse!

Tammelan Putkiasennus Oy, Forssan seutu

Panimon yhteydessä toimii pieni panimopuoti, mistä voit ostaa OlutMyllyn tuotteita. Samassa tilassa – Anniskeluaulassa tai hanahuoneessa, TapRoomissa, jossa on kymmenisen asiakaspaikkaa, voit maistella oluita pienen suolaisen palanpainikkeen kera. Tarjolla on myös kahvia ja paikallisen Kartanon Meijerin jäätelöä kesäisin sekä muita pienimuotoista tuotemyyntiä. Kauniina kesäpäivänä olut maistuu Panimon omalla terassilla. Poikkeamisen arvoinen Puoti!

FRISBEEGOLF FORSSA

Tänään lauantaina pelataan Hunnarilla frisbeegolfliiton alainen Hunnari Flex Start -kilpailu. Pelaajia odotetaan paikalle saapuvan yli 60, joten rata on varattu kilpailukäyttöön 9 – 18 välisen ajan. Jokioisten, Viksbergin ja Talsoilan radat ovat vapaina pelattavissa. Tammelan takaväylille 10-18 voi myös mennä heitolle. Ja vielä ehtii mukaan, mikäli lisenssiasiat ovat kunnossa. https://discgolfmetrix.com/?u=scorecard&ID=871996 Atte / FBG Forssa

Oksjärven telttaleiri 3 pvä 17. – 19.6.2019 3 – 7 lk. Lähtö Manttaalilta 17.6. klo 10.00, paluu Manttaalille 19.6. klo 15.00. Hinta 40 € (ulkokuntalaiset 50 €) sis. ohjauksen, materiaalit, aamupalan, lounaan, välipalan ja illallisen sekä vakuutuksen. Jos perheestä osallistuu useampi lapsi, seuraavan lapsen hinta on 30 € (ulkok.40 €). Kuljetus Ma: Riihivalkama-Manttaali-Oksjärvi ja Ke Oksjärvi-Manttaali-Riihivalkama sisältyy hintaan.

Oletko rekrytoimassa?

Tapahtuma alkaa lauantaina seppeleenlaskulla, jolla kunnioitamme niiden tammelalaisten miesten muistoa, jotka lähetettiin 30-vuotiseen sotaan Saksanmaalle. Seppeleenlaskun jälkeen väki kokoontuu kirkkoon 1600-luvun jumalanpalvelukseen. Päivien avaus tapahtuu kirkonmenojen jälkeen kirkonmäellä. Avauspuheen jälkeen Hakkapeliittasotilaat suorittavat väenoton ja suuntaavat ratsukoiden (vuodesta 1997 Ratsumieskilta Lempäälän seudun Eskadroona) saattamien kuninkaan vaunujen johdolla kohti Mustialaa, entistä kuninkaankartanon pihapiiriä.

Ympäristöystävälliseen ja kestävää kehitystä tukevaan toimintaan panostava Järkivihreä Forssan seutu on tunnettu monipuolisesta osaamisestaan sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatioista. Seudulla asutaan viihtyisästi keskellä kauneinta Hämettä ja hyviä yhteyksiä. Alueella on useita vaihtoehtoja omakotiasumisesta hevostaloustontteihin. Seutu tarjoaa asukkailleen korkean kunnallisen ja yksityisen palvelutason sekä lyhyet välimatkat – hyvästi ruuhkat ja kiire!

Tarkistetut arviot todellisilta asiakkailta.

Metsäranta sijaitsee Forssan ja Tammelan välissä. Forssassa kannattaa vierailla ainakin kylpylä Vesihelmessä. Tammelan urheilukeskuksessa on talvisin valaistuja hiihtolatuja ja kesäisin mahdollisuus pelata muun muassa tennistä ilmaiseksi. Tammelan nähtävyyksiä: Tammelan vanha kirkko ja luonnonkaunis Saaren Kansanpuisto joka on myös kesäisin hieno uimapaikka.

Seurakunnassa tapahtuu

Hieno tehtäväni on toimia Tammelan seurakunnan pappina ja kirkkoherrana sekä tästä tehtävästä käsin toivottaa sinut näiden sivujen myötä tutustumaan Tammelan hyvin perinteikkään mutta samalla tässä ajassa elävän ja aktiivisen seurakunnan elämään ja toimintaan. Toivon, että näiltä sivuilta löytäisit myös jotain sellaista, joka innostaisi sinua mukaan hengelliseen yhteisöömme ja seurakuntaelämäämme.

Keppana Kellari on persoonallinen ja hyvin uniikki maalaisravintola kauniin luonnon keskellä Tammelan Liesjärven kylässä, Kanta-Hämeessä, Etelä-Suomessa. Tämä vuodesta 1992 toiminut perheyritys tarjoaa vaatimattomasti ainakin kylän laajimman juomavalikoiman, ruhtinaallisia ruoka-annoksia, ainutlaatuisen miljöön sekä esimerkiksi alkoholijuomien (max 5,5%Vol) mukaanmyyntimahdollisuuden. Ravintolan läheisyydessä sijaitsee myös neljä vuokramökkiä sekä tilaussauna. Mökeistä kaksi sekä tilaussauna, sijaitsevat aivan kirkasvetisen Herttua-järven rannalla.