Press "Enter" to skip to content

Talo myydään korjattavaksi

Rakentaja.fi Keskustelut

– Usein pelot korvauksista ovat turhia. Kun kiinteistön vikoja käydään läpi ja kirjataan ne kauppakirjaan ymmärrettävästi, esimerkiksi "kävimme kellarissa ja siellä oli kumisaappaan varteen asti vettä" tai että "putket ovat niin vanhat, että ne voivat hajota milloin vaan". Silloin ostaja ei voi sanoa, ettei tiennyt vioista, sanoo Asunto Björndahlin toimitusjohtaja Kaj Björndahl.

Ostitko talon? Myyjän ”5 vuoden vastuu” on myytti

Kiinteistössä oleva virhe ei vaikuta automaattisesti itsestään. Ostajan on vedottava virheeseen, jotta se johtaisi myyjän vastuuseen. Virhevastuun ensimmäinen vaihe on se, että ostaja esittää myyjälle reklamaation, eli kertoo havaitsemastaan virheestä, ja lisäksi kertoo virheeseen perustuvat vaatimuksensa eli virheen oikaisu, hinnanalennus, vahingonkorvaus tai kaupan purku vaatimuksen.

{{:title.rendered}}

Kokenut rakennusmestari ja kuntotarkastaja Matti Eklund on ollut mukana oikeudessa tuhannessa riitatapauksessa. Niistä kolmasosa on mennyt hoviin. Hänen kokemuksensa on, että sovittelu tulee aina halvemmaksi kuin riita. Ainoa, joka pärjää, on asianajaja. Oikeudenkäynti kestää vuosia ja tulee lähes aina kalliimmaksi kuin virheiden korjaus ja joskus se on jopa kalliimpi kuin koko talo. Varsinkaan vanhoista virheistä ei kannata riidellä.

Talon myynti

Kun lukee asiasta kirjoitettuja iltapäivälehtien juttuja ja varsinkin kommentteja jutuissa, voi jäädä siihen mielikuvaan, että maakaari on täysin epäonnistunut laki. Väittäisin kuitenkin, ettei vika ole itse laissa, vaan siinä miten talon myyntiin ja kauppaan on suhtauduttu uuden lain tultua voimaan. Oli erittäin tärkeää säädellä yksityiskohtaisesti sitä, miten vastuut jakautuvat taloa myytäessä, mutta samalla olisi ollut erittäin tärkeää tuoda kansalaisille esille se, että itse talon myyntiin liittyviä tapoja tulisi muuttaa.

Olen kerran nähnyt kyseisen maininnan. Se perustui siihen, että talosta oli pitkään asunut vanhempi henkilö yksin, mutta koska hän oli kuollut, kukaan ei voinut tietää talon mahdollisista ongelmista. Toki talossa oli tehty kuntotarkastus, mutta iäkkäässä talossa huolellinenkaan tarkastus ei tuo kaikkea esiin vaan käy ilmi vasta pitemmän asumisen jälkeen. Ostajan on siis tiedostettava, että esim putkien ja johtojen kestoikä on sellaiset 40-50v eikä niitä voi repiä tarkastuksessa esille.

Tallenna hakuvahdiksi

Asuntokauppalain mukaan asunto-osakkeiden kauppa voidaan tehdä vapaamuotoisesti. Myös asunnon ostotarjous voidaan tehdä vapaamuotoisesti, esimerkiksi sähköpostilla. Tehty tarjous sitoo ostajaa, kun myyjä on sen hyväksynyt. Jos ostaja tämän jälkeen peruuttaa ostotarjouksen, hän voi joutua maksamaan myyjälle vahingonkorvausta tai sopimussakkoa peruuntuneesta kaupasta, jos tällaisesta seuraamuksesta oli ostajan ja myyjän välillä sovittu.

Tilaa Suomelan uutiskirje

Takkahuoneen lattian tuuletustila oli 2-10 senttiä korkea, joten se ei ollut päässyt tuulettumaan tarpeeksi. Tämä taas oli aiheuttanut tuulensuojalevyjen ja ympäröivien seinärakenteiden eristeiden alapäiden homevauriot. Talon salaojituksen purku oli tehty tontin reunalle menevään matalaan ojaan, jonka syvyys ei ollut riittävä. Yläkerran seinistä puuttui höyrynsulku. Sisäpuolinen vesihöyry pääsi siis vapaasti välipohjan kohdalla eristeisiin ja kylmään ulkopintaan.

Raa­hen Pek­ka­to­ri on van­han Raa­hen käyn­ti­kort­ti ja raa­he­lais­ten yl­pey­de­nai­he. Täl­lä het­kel­lä mil­tei kaik­ki ra­ken­nuk­set ovat Lan­gin Ala­kar­ta­noa lu­kuun ot­ta­mat­ta kor­jauk­sen tar­pees­sa..

Kirjaudu sisään

Saimme naapuriltamme vinkin hyvästä kiinteistönvälittäjästä. Otimme välittäjään yhteyttä, ja saimmekin häneltä erittäin kilpailukykyisen välityspalkkiotarjouksen, joka ei ollut “kiveen hakattu”. Sopimus tehtiin, ja olimme erittäin tyytyväisiä asunnon myyntiin kokonaisprosessina. Haluaisimme nostaa esille tärkeimpinä tekijöinä välittäjän ammattitaidon sekä upeat valokuvat markkinoinnissa, ja kattavan myyntiesitteen.

Viikon suosituimmat

Etsitään maatilaa uudeltamaalta, mieluiten alueelta Järvenpää-Sipoo-Kellokoski-Kerava-Vantaa, mutta myös muut alueet mahdollisia! Hakusessa minimissään 2ha maata sisältävä tila, hinta max. 500 000€. Hevosiin liittyvät puitteet plussaa (ainakin pieni talli, kenttä…), mutta oikean helmen kohdalle sattuessa ja hinnan ollessa sille sopiva, olemme valmiit myös rakentamaan. Yhteydenotot yv:llä tai 0400731088/ helihirvela@gmail.com

Välittäjä voi joskus ehdottaa ehtoa, jonka mukaan tarjouksen voimassaolo on sidottu siihen, saako tarjouksen tekijä myytyä entisen asuntonsa tiettyyn päivään mennessä. Tällainen ehto voi olla hankala sekä ostajalle että myyjälle. Asunnon markkinointi yleensä jatkuu tarjouksesta huolimatta. Tarjouksen tekijä ei puolestaan voi olla varma saavansa ostettua asunnon tarjoamaansa hintaan, vaikka myyjä olisi tarjouksen hyväksynyt.

Jaa vertailu

Tutkimusten mukaan noin joka neljännessä omakotitalossa on jonkinasteinen homevaurio, joten homevauriokorjauksia pitää tehdä noin 250 000 talossa – määrä on valtava. Kustannuksiltaan vakavimmat vauriot ovat yleisesti alapohjassa ja märkätiloissa. Rakennuksissa joudutaan tekemään joko suuria korjauksia tai uusimaan tilojen rakenteita. Vauriot alapohjan rakenteisiin on aiheuttanut vesi tai ylimääräinen kosteus – johtuen virheellisistä ratkaisuista.

Vuokranantaja teettää lisää korjauksia. Kaikki ongelmat eivät poistu, mutta vuokranantaja ei halua tutkia asuntoa enempää. Asukkaat teettävät kodissaan omalla rahallaan kuntotutkimuksen. Sen tulos on selvä: rakennuksessa on mikrobivaurioita ja ilmavuotoja rakenteista. Paikalle kutsuttu terveystarkastaja vahvistaa havainnot ja antaa korjausmääräyksen. Asukkaat muuttavat evakkoon.

Jälleen tämäkin kokonaisuus on sellainen, mitä ei voi verrata mihin tahansa rakennushankkeeseen Turussa. Puhumme arvokkaista rakennuksista mutta mun mielestä puhutaan ennen kaikkea arvokkaasta ja keskeisestä paikasta. Siksi on hyvä että kaupungilla on mahdollisuus myydä Petreliuksen talo korjattavaksi ja käyttöön ja jättää Kempen talo ja piharakennukset, jotka nyt on aivan kaupungintalon naapureita, vielä luovuttamatta. Myös Apteekkimuseo, siipirakennukset ja Konsulintalo jäävät.

Muualla verkossa

Onhan siinä haastetta, kun hankkii huonekalut, matot ja valaisimet taloon, jossa on kahdeksan huonetta. Viktor ratkaisi tilanteen käytännöllisesti. Hän mittasi jokaisen huoneen ja alkoi hahmotella Annan kanssa, minkä kokoisia ja näköisiä kalusteita hankittaisiin. Ajatuksena oli yhdistellä uusia ja vintagekalusteita niin, että sisustuksesta tulee kodikas ja rento. Pariskunta tilasi lähes kaikki kalusteet kokeilematta niitä etukäteen. Vaikuttaa uhkarohkealta, mutta ammattilaiset hallitsevat tilojen mittasuhteet.

Pohjoinen Rautatienkatu 9:ssä sijaitsevaan R-taloon tehdään peruskorjaus, johon kuuluu mm. julkisivujen ja talotekniikan uusiminen. Suunnitteluvaihe on jo meneillään ja rakennustöiden odotetaan alkavan erillisellä purkuluvalla jo alkukesästä. Peruskorjaus valmistuu syksyllä 2019, jolloin jo useamman vuoden väistötiloissa toimineet opiskelijat pääsevät muuttamaan takaisin tiloihin.