Press "Enter" to skip to content

Pirkkala tontit 2017

Sivua tai dokumenttia ei löydy

Tampere on myös hyvä paikkakunta talonrakentajille, kunta on kaavoittanut uusille alueille ja laajentanut vanhoja asuinalueita. Uusia asuinalueita on syntynyt viimevuosina esimerkiksi kaupungin eteläpuolelle rakentuvaan Vuorekseen ja Tammerkosken partaalla sijaitsevaan Ranta-Tampellaan. Vuoreksen asuntomessut pidettiin vuonna 2012 ja messujen teemana oli moderni puutarhakaupunki. Vuorekseen rakennetaan edelleen ja kokonaisuudessaan Vuoreksen on tarkoitus valmistua vuoden 2025 paikkeilla, jolloin asukasmääräksi on arvioitu 11 000 asukasta.

Arkisto

Esimerkiksi Helsingissä tonttihaku omaehtoista rakentamista varten järjestetään tonttitilanteesta riippuen noin joka toinen vuosi, jolloin hakuun tulee yleensä noin 50-100 tonttia. Omakotitalotonttien luovutusperusteet vahvistetaan erikseen ennen kunkin tonttihaun aloittamista. Marraskuussa 2015 päättyneessä tonttiarvonnassa oli jaossa yhteensä 59 tonttia Patolassa, Torpparinmäessä, Pihlajamäessä, Tapaninkylässä, Suutarilassa, Puistolassa ja Mellunkylässä.

Logistisesti erinomainen

Kohteen suunnittelussa on huomioitu nykypäivän asumisen tarpeet ja helppous monipuolisesti. Asunnoissa on laadukkaat pintamateriaalit ja asunnon kokoon suhteutetut hyvin varustellut keittiöt. Asuntopohjien tehokkuus takaa sen, ettei ostaja maksa hukkaneliöistä. Saunan vaatimat neliöt on hyödynnetty yksiöissä ja kaksiossa olohuoneessa ja kylpyhuoneessa. Kaikilla asunnoilla on hyvän kokoiset lasitetut parvekkeet, jotka tuovat asuntoihin ympäri vuoden hyödynnettävää lisätilaa. Alimman kerroksen kolmiolla ja nelikolla on parvekkeen lisäksi myös helppohoitoinen aidattu asuntopiha.

Toivion rakentaminen silloisten Partolan, Eerolan ja Eskolan tilojen maille alkoi 1940-1950 luvun vaihteessa. Sotien jälkeen, vuonna 1945 säädettiin Maanhankintalaki, jonka perusteella lunastettiin ja muodostettiin asuintiloja rintamamiehille, kaatuneiden omaisille ja Karjalan siirtolaisille. Suurin osa, noin 70% kaikista uuusista asuintiloista sijoittui Pirkkalassa Partolan kartanon maille.

Loading seems to be taking a while.

NCC:n Villiveräjän tontti sijaitsee näkyvällä paikalla Pirkkalan CLX-alueella, Tampere-Pirkkala lentoasemalle johtavan tien varrella. Tontille voidaan rakentaa erilaista toimitilaa esim. teollisuutta, logistiikkaa, toimistoja tai kokoonpanotiloja varten. Vain vähittäiskauppa ei tule kysymykseen. Rakennuspaikkana Villiveräjä on joustava. Tarvittaessa tontin koko voidaan sovittaa tarpeittesi mukaiseksi.

Meiltä löydät myös pienen, ilmaisen kirjaston ja saat tarvittaessa tukea hyvinvointiin ja päihteiden käyttöön liittyvissä asioissa. Maanantaisin jaetaan lahjoituksena saatua leipää ja mahdollisesti muita elintarvikkeita. Järjestämme myös erilaisia teematilaisuuksia, tapahtumia ja retkiä. Iltaisin Elokolossa kokoontuu muita pirkkalalaisia yhdistyksiä ja vertaistukiryhmiä.

Suomen Kasvukäytävä -verkosto solmi yhteistyösopimuksen ja valitsi Kasvukäytäväteoksi 2017 Matkatavaroiden etälähtöselvitys -pilotin

Pirkkala on ollut pitkään maamme nopeimmin väestöään ja työpaikkojaan lisääviä kuntia.  Pirkkalan vahvuuksia ovat keskeinen sijainti, kaupunkiseudun kehätie, lentokenttä ja Tampereen läheisyys. Voimakas kehitys luo hyviä edellytyksiä ja mahdollisuuksia uudelle yritystoimelle.

Asuminen ja tontit

Harjavallan vireästä teollisuuspaikkakunnasta löydät erinomaisen paikan asua ja yrittää. Asukkaiden viihtyvyydestä pitää huolta monipuoliset vapaa-ajan viettomahdollisuudet. Harjavaltaan on helppo tulla, sillä se sijaitsee valtaväylän ja rautatien varrella. Komea kaupungin halkova Kokemäenjoki on paikkakunnan ylpeyden aihe.  Juuri sopivan kokoinen Harjavalta tarjoaa hyvät lähtökohdat elämälle.

Jarmo Hautamäki

Yhteisalueilla sijaitsevat rakennukset ja rakenteet kuten; lava, sauna, kanoottivaja, Selkäsaaren grillikatos ja laiturit ovat yhdistyksen omaisuutta ja käyttö edulliseen jäsenhintaan edellyttää yhdistyksen jäsenyyttä. Haikan Omakotiyhdistys ei ole maanomistaja eikä sillä ole valtuuksia myöntää mitään sellaisia rakennuslupia tai erivapauksia yhteisalueiden käyttöön mitkä edellyttävät maanomistajan tai kunnan lupaa. Tämä koskee myös yhdistyksen omia hankkeita.

Valtuusto vastaa kuntalain 13 §:n mukaisesti mm. kaupungin strategioista ja muista tärkeimmistä tavoitteista, palvelumaksujen perusteista sekä hallinnon järjestämisen perusteista. Valtuusto asettaa tehtäviinsä kaupungin muut toimielimet ja täyttää tärkeimmät virat. Se päättää myös tärkeimmistä taloudellisista asioista, esimerkiksi talousarviosta ja eri toimialojen määrärahoista sekä tuloveroprosentista.

TYÖVÄENYHDISTYS TOIVON TALO 100 V.

Monet veteraanit olivat jo poistuneet joukosta, mutta nuoripolvi jatkoi heidän viitoittamallaan tiellä. 1993 hyväksyttiin uusi suunnitelma. Maalattiin 1952 tehty peltikatto ja rakennettiin laajennusosa johon tuli viemäröinti ja sisä-wc:t.  Laajennusosaan tuli myös Einon-kammari pienkokoustilaksi. Tällä haluttiin muistaa ja kunnioittaa Eino Niemistä, joka oli vuosikymmenten ajan yksi Ty. Toivon kantavia voimia.

Alun perin yritysvyöhyke lanseerattiin Pirkkala CLX:nä. Vaikeaselkoisesta termistä on sittemmin luovuttu, ja nykyisin kuntaa markkinoidaan yrityksille Parempaa bisnestä Pirkkalasta -teemalla. Vyöhykkeen neljä yritysaluetta – Lentokentän alue, Vaitti, Linnakallio ja Partola – ovat profiloituneet eri tavoin. Alueiden erikoistuminen kiinnostaa yrityksiä, ja toinen vetovoimaa kasvattava tekijä on moottoritien suuntainen rinnakkaistie erikoiskuljetuksille, Jasperintie, joka valmistuu ensi syksyyn mennessä.

Lähellä liikuntamahdollisuudet: Pirkkalan vapaa-aikakeskus jossa mm. liikunta- ja kuntosalit, tenniskentät ja nuorisotila 1,5 km, Ollilan talli 1,5 km, Turrin, Kurikanvainion ja Rantaniityn uimarannat alle 2 km, Pirkkalan jäähalli 3 km, frisbeegolfrata 3 km, Golf Pirkkala 4,5 km, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 6 km. Soljan alueelle on suunniteltu myös oma lähiliikuntapaikka

Sijainti ja aikataulu ratkaisivat

Branderille uuden toimitilan hankinta tuli eteen yllättäen, kun vanhat toimitilat muutettiin omistajan toimesta toista käyttötarkoitusta varten. “Toimitilan kanssa tuli kiire aikataulu. Kartoitettiin eri vaihtoehtoja ja sijainteja, jolloin törmäsimme BRANDin meneillään olleeseen hankkeeseen. BRANDin uusi toimitilahanke sopi hyvin aikatauluihimme ja oli hyvällä sijainnilla”, Branderin toimitusjohtaja Eerikki Lounamaa kertoo.