Press "Enter" to skip to content

Oikeustieteellinen pääsykoe 2017

Breadcrumb

Oikeustieteellinen ala vaatii opiskelijalta tiukkaa päättäväisyyttä ja pitkäjänteistä omistautumista. Syvällinen lakien ja asetusten tuntemus on lakimiehenä toimimisen edellytys, ja lakipykälien viidakkoon tutustuminen alkaa jo pääsykoevaiheessa. Luku-urakan päässä odottaa kuitenkin houkutteleva palkinto, sillä oikeustieteellisestä valmistuneet työllistyvät kovalla prosentilla koulutustaan vastaavaan työhön.

Tatu Kurkinen on hakenut oikeustieteelliseen kuusi kertaa – vielä ei tärpännyt, mutta kiertotie löytyi: "8– 10 kertaa olisin ollut valmis yrittämään"

Turun oikeustieteellisen tiedekunnan ainejärjestö Lex ry:n puheenjohtaja Joona Lapinlampi toteaa, että alalla muutama hakukerta on suhteellisen yleistä. Lapinlampi arvioi, että omassa lähipiirissä suurin osa on päässyt sisään yhdestä kolmeen yrittämällä.

Tällä kertaa ajattelin kertoa teille kaikille ja etenkin tänä keväänä oikeustieteelliseen hakeville, että minkälaista vastaustekniikkaa teiltä odotetaan valintakokeessa, sekä myös tenteissä kun sisään pääsette. Oikiksen tehtävätyypit vaihtelevat aivan laidasta laitaan ja kullakin tehtävän laatijalla/professorilla on omat suosikkinsa mitä tehtävätyyppeihin tulee. Tässä on esimerkkinä muutamia yleisimpiä tehtävätyyppejä, joita esimerkiksi valintakokeissa on esiintynyt.

Ymmärrämme Lapin, Turun ja Itä-Suomen yliopistojen ensi keväänä alkavan valintayhteistyön askeleena kohti koko maan laajuista valintayhteistyötä ja lopulta yhteisvalintaa. Koemme, että yhteisvalinta vastaa opetusministerin tavoitteisiin hakuprosessien tehostamisesta ja järkevöittämisestä, mutta sitä kohti on suunnattava harkituin askelein. Kolmen koulutusyksikön yhteistyön toimivuutta onkin seurattava tarkasti.

Työnantajan on jossain tapauksissa järjestettävä työpaikalle varavalaistus, joka työpaikan normaalin keinovalaistuksen sammuessa antaa mahdollisuuden päättää meneillään oleva työ turvallisesti ja tarvittaessa päästä turvallisesti pois työtilasta. Tällainen varavalaistus pitää järjestää, jos työpaikkana käytetään maanalaista tai ikkunatonta tilaa tai jos työntekijöille aiheutuu erityistä vaaraa, kun työpaikan normaalivalaistus joutuu epäkuntoon.

Kevään yhteishaun tulokset julki: Näille aloille oli vaikeinta päästä, hakijoista vain 4% hyväksyttiin

Itä-Suomen yliopisto avaa ensi kevään opiskelijavalinnoissa uuden alanvaihtoväylän oikeustieteelliselle alalle oikeusnotaarin ja oikeustieteen maisterin tutkintoihin. Valituksi tulee enintään kymmenen opiskelijaa, jotka ovat suorittaneet oikeustieteiden laitoksella oikeusnotaarin perus- ja aineopintoja sadan opintopisteen verran.

Luetuimmat

Ihmisellä on kaikessa toiminnassaan tavoitteena pyrkiä alitajuiseen johdonmukaisuuteen oman tietoisuutensa (kognitio) kanssa. Tämä kognitio sisältää henkilön kaiken tiedon itsestään ja ympäristöstään sekä lisäksi muun muassa hänen mahdollisesti sisäistämiään aatteita tai ennakkoluuloja (Mao & Oppewal, 2010; Harmon-Jones, 2012). Kun uusi tieto on sopusuhdassa aiemman tietoisuuden kanssa, se on omakuvaa vahvistavaa.

Suviseurat Muhoksella

Kipu määritellään keston perusteella äkilliseksi eli akuutiksi kivuksi tai pitkäaikaiseksi eli krooniseksi kivuksi. Kipu on kroonista, jos se on kestänyt pitempään kuin, mitä sen aiheuttaneen kudos- tai hermovaurion paraneminen normaalisti edellyttäisi. Pitkäaikainen kipu jaetaan syöpäsairaudesta johtuviin ja muista sairauksista johtuviin kipuihin. Muusta kuin syöpäsairaudesta johtuva pitkäaikainen kipu jaetaan yleensä kolmeen kiputyyppiin. Nämä kivun tyypit ovat kudosvauriosta, hermovauriosta ja toistaiseksi tuntemattomasta syystä aiheutuva eli nk. idiopaattinen kipu.

STATISTICSρωσία ηπα υπονοούν εξωγήινη καταγωγή του ανθρώπου  \\

Ilmoittaudu Lontoon yliopiston järjestämään avoimeen virtuaali päivään. Ohjelmassa on LL.B. tutkinnon esittäminen ja sen jälkeen kysymysten ja vastausten käsitteleminen. LL.B. tutkinto esitetään aamu- ja iltapäivällä. Ilmoittaudu painamalla LL.B. tutkintoa, jolloin rekisteröinti lomake aukeaa. Linkki sivulle: https://london.ac.uk/events/university-london-virtual-open-day

Χειροποίητο ροζάριο- σομόν χάντρες & φτερό

Digishop huoltaa iPhone, iPad, Macbook, Samsung, Sony ja muut älypuhelimet, mobiililaitteet ja tietokoneet toimipisteissämme Helsingin Arabiassa, Töölössä ja Tampereella. Kaikilla huolloillamme on vuoden takuun ja huollon tekee aina koulutuksen saanut huoltoteknikkomme. Myymälöissämme myös runsaasti tarvikkeita ja varaosia mobiililaitteisiin.