Press "Enter" to skip to content

Kotijoukkue tampere

Kotijoukkue Tampere

Nykyaikainen ja valoisa Sammonpiha on osa uutta Jankankulman korttelia, josta muodostuu urbaanin Jankan alueen ydin. Nykyaikaisessa kaupunkikorttelissa asut mukavasti ja aktiivisesti palveluiden äärellä: kaikki hyvän arjen eväät päivittäistavarakauppoineen, kouluineen, ravintoloineen ja erikoisliikkeineen ovat aivan naapurissasi. Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta pääset kätevästi myös Tampereen keskustan palveluihin ja rientoihin.

Oletko yrityksen Tampereen Kotijoukkue Oy edustaja?
Varmista näkyvyytesi!

Alku näyttää mikkeliläisten kannalta lupaavalta Emilia Kempin #6 palauttaessa aloituspotkun puoleen kenttään, jonka jälkeen pelivälinettä liikutellaan kiertopeleillä uusiin yrityksiin. Ensimmäinen hyökkäysvuoro päättyy kuitenkin hermoiluun, kun toss –heitot päätyvät kahteen otteeseen aivan muualle kuin runningbackin kätösiin ja punttiin lähtiessäkin otetaan rangaistus väärästä snapista. Rangaistuksen jälkeinen puntti epäonnistuu ja tamperelaisten sininen vyöry pääsee taklaamaan Heta Timperin #82 omalle 20 jaardin viivalle.

21.5.2019

Kotijoukkue lähti otteluun heti ensimmäisistä minuuteista alkaen vahvasti pallonhallinnalla, ja pallo liikkui puolustuksessa ja keskikentällä huomattavasti ripeämmin kuin aiemmissa peleissä. Se tuotti myös tulosta, kun heti seitsemän minuutin pelin jälkeen edustusjoukkueen Aleksi Sainio puhkoi vastustajan linjan, ja toinen edustusjoukkueesta tukemaan tullut pelaaja Deng Malwal viimeisteli ottelun ensimmäisen maalin.

Ota yhteyttä

Huomenna kotikentällä PuPella on pakkovoitto edessä, jotta kausi jatkuisi. Ja aivan varmaa on, että kuopiolaisryhmä tulee laittamaan kaiken mahdollisen likoon kotiyleisönsä edessä. Isoja juttuja ei tässä vaiheessa kautta enää tehdä, mutta suoritustason on noustava huomattavasti kolmannesta pelistä. Iso voimavara joukkueelle on se kuuluisa 13.pelaaja – kuopiolainen pesisyleisö! Sitä tukea huomenna tarvitaan – klo 16 Puijonlaaksossa!

Valitettavasti pääsy tälle sivulle on estetty.

Gnistan teki ottelun avausmaalin 21. peliminuutilla, kun Pauli Kuusijärvi pääsi tuikkaamaan lähietäisyydeltä pallon vieraiden maaliin. Heti perään Tuomas Mustonen pääsi nousemaan vasemmalta ja tavoitti rangaistusalueelle nousseen Pekka Sihvolan, mutta vaikeasta asennosta lähtenyt laukaus meni yli maalin. Vahvan ensimmäisen jakson pelanneella Gnistanilla oli jakson lopussa muutama erinomainen paikka lisätä johtoaan, mutta vieraiden maalivahti Elias Alanen sekä tolppa estivät osumien syntymisen.

Nettisivu

SMJ:n edellinen kamppailu Pesäkarhuja vastaan loi taas uskoa, että kärkipään joukkueet ovat kaadettavissa. Toki toisen jakson karkaaminen käsistä on saatava kääntymään ja katseet ovat jo osittain puolivälierissä – silloin eivät yksittäiset pisteet lämmitä mieltä, vaan «isompia» on myös pystyttävä voittamaan.

Suomi Cup ja Ykkösdivisioona 2014

Helsinki Roller Derby kruunattiin Tampere Areenalla 8.11. järjestetyssä SM-finaaliturnauksessa Suomen parhaaksi joukkueeksi. Toiseksi ylsi viime vuoden mestari Kallio Rolling Rainbow. Myös kolmos- ja nelossijat vaihtoivat omistajaa viime vuodesta, kun kotijoukkue Tampere nappasi pronssia tiukassa ottelussa. Turun Dirty River Rollergrrrls joutui taipumaan tällä kertaa nelossijaan.

3. Harjoitusottelut

Sarjassa kolmanneksi viimeisenä oleva ja 14 pistettä TPV:tä vähemmän saanut kotijoukkue ei kuitenkaan ole mikään helppo vastustaja. VIFK:n pisteet ovat tulleet kolmesta voitosta ja viidestä tasapelistä, kymmenen ottelua on päättynyt tappioon. Maalisuhde on 16-28. TPV puolestaan on vahvassa nousukiidossa voitettuaan viisi edellistä ottelua. Maalisuhde on 32-13, voittoja on 12, tasapelejä kaksi ja häviöitä kolme. Vaasalaiset ovat pelanneet yhden ottelun TPV:tä enemmän.

Pääyhteistyökumppanit

Teemu Rouhiainen, 25, pelasi ensimmäisen täyden kautensa miesten Superpesiksessä viime vuonna Kankaanpään Mailan paidassa. Tämän jälkeen tie vei Hyvinkäälle, jossa Juvan Nuorisopesiksen kasvatti on pelannut pääosin Tahkon kärkenä numerolla 1 ja kiilannut etenijätilastossa 20 parhaan joukkoon. Pienen pojan unelman Rouhiainen saa kunnian toteuttaa miesten 85. Itä-Länsi-juhlaottelussa sunnuntaina. Erinomaiset peliesitykset palkittiin uran ensimmäisellä arvo-otteluvalinnalla.

Kaapo Kakon joukkue vahvistui rytinällä, New York Rangers kiinnitti Panarinin

Peliyhtiöt ennakoivat FC Lahden ja HIFK:n välisestä ottelusta tasaista vääntöä, mutta historia tietää puhua hyvin vahvasti kotijoukkueen voiton puolesta, sillä IFK on voittanut edellisen kerran lahtelaisseuran syyskuussa 2015. Nyt tilanne saattaa kuitenkin muuttua, sillä Tähtipaidat ovat esiintyneet eduksensa viimeisten viikkojen aikana viheriöllä.