Press "Enter" to skip to content

Kirkkonummen karta

Parhaat maamerkit Kirkkonummella (Suomi)

Aamuhämärässä seudulla kulkevan lintuharrastajan täyttää jännitys: mitäköhän kiinnostavaa Porkkala tänään tarjoaa? Kauas merelletyöntyvä Porkkalanniemi kerää keväisin ja syksyisin valtavia määriä lintuja, ja se onkin yksi maamme parhaista muutonseurantapaikoista. Aikainen kulkija voi nähdä myös hirven, kauriin tai jonkun muun aamuvarhaisella liikkuvan nisäkkään.

Suosituimmat videot

Kirkkonummen Meikon alueelta löytyy useita retkeilijälle sopivia reittejä, jotka lumoavat myös näin talvella. Reiteistä pisin on 8,3 kilometriä pitkä Meikonkierros, jonka varrella on keittokatos ja joka on merkitty keltaisella. Kotokierroksen pituus on 4,4 kilometriä, ja se on merkitty vihreällä. 3,2 kilometriä pitkän Kuikankierroksen väri on punainen. Jokaisen reitin varrella on tulistelupaikka ja ainakin yksi käymälä.

Flunssaisessa ja sateisessa marraskuussa retkeilyt jäivät meidän perheen osalta aika vähälle. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna tuntui, että seinät kaatuvat päälle ja sisällä nyhjääminen sai riittää. Retkikohteen valinta tuotti aika lailla päänvaivaa, mutta lopulta päätin haluavani merenrantaan. Niinpä lähdin 4-vuotiaan kuopukseni kanssa tutustumaan Linlon ulkoilualueeseen, Kirkkonummelle.

Geokohteiden keräys

Parenteesi Suunnistuskartoille -projektin kautta voidaan tuottaa arvokasta lisämotivointia maastossa liikkumisen hyödyistä nuorison ja kuntoilijoiden aktivoimiseksi. Uusilla suunnistuskartoilla voidaan toteuttaa myös perinteisten kuntosuunnistustapahtumien järjestämistä. Koska suunnistus on lajina edullinen, myös syrjäytymisuhan alaisia nuoria voitaisiin houkutella lajin pariin.

Porkkalan vuokra-alue

Tilauksen toimitusaika on yhteensä 4-6 arkipäivää. Tilauksen käsittely kestää 1-2 arkipäivää riippumatta valitusta toimitustavasta, ja lähetys kestää 3-4 arkipäivää tavallisella toimitustavalla (ei pikarahti). Lähetämme tuotteita maanantaista perjantaihin, pois lukien viikonloput ja juhlapäivät. Kun tilaus on valmiiksi käsiteltynä ja lähetetty varastoltamme, saat sähköpostiisi ilmoituksen sisältäen lähetyksen seurantatunnuksen.

17.6.2019
Hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuus ylitti raja-arvotason (50 µg/m3) Mannerheimintiellä perjantaina 14.6. (51 µg/m3).
Raja-arvotaso on ylittynyt tänä vuonna Mäkelänkadulla 9, Mannerheimintiellä 15, Kalliossa 2, Tikkurilassa 11, Talvikkitiellä 8, Leppävaarassa 18, Friisilässä 21 ja Kirkkonummella 4 kertaa. Ylitys johtui läheisen katutyömaan aiheuttamasta pölyämisestä. Sallittu ylitysmäärä on 35 kertaa vuodessa.​

Lisäpalvelut

SOK toimii Verkkopalveluiden palveluntarjoajana. Mikäli käyttäjä tilaa tuotteita tai palveluita Verkkopalveluista, käyttäjä on sopimussuhteessa erillisten myyntiehtojen mukaan ilmoitettuun S-Ryhmään kuuluvaan osuuskauppaan. Kuitissa ja myyntitapahtumassa ilmoitettu S-Ryhmään kuuluva Osuuskauppa vastaa kaikista tuotteista ja palveluista. SOK ei vastaa Verkkopalveluiden kautta toimitettavista palveluista tai tuotteista, vaan SOK vastaa Verkkopalveluiden alustasta.

Asunnot RatavalliAsunnot

Oletko matkalla? Näe, miksi yli 460 miljoonaa käyttäjää luottaa Moovitiin parhaana joukkoliikennesovelluksena. Moovit tarjoaa sinulle HSL Rail -liikenneyhtiöiden ehdottamia reittejä, reaaliaikaisen junaseurannan, liveohjeet, linjan reittikarttoja kaupungissa Helsinki, sekä se auttaa löytämään lähimmät U-juna-asemat. Eikö sinulla ole Internet-yhteyttä? Lataa matkallle mukaan offline-PDF-kartta ja juna-aikataulu U-juna-linjalle.

Ratavartijan Hunajaa Joensuun, Kontiolahden, Niittylahden, Hammaslahden, Vihtarin ja Sarvikummun asemilta. Cityhunajaa Joensuusta (esim. monikukka-, lehmus- ja mesikastehunajaa satotilanteen mukaan) tai maaseutuhunajia muilta asemilta. Joka paikka maistuu erilaiselta! Tule maistamaan myyntipisteeseen Ollinkatu 1A, 80200 Joensuu. Myös Lammun Lumon luomuhunajaa esillä.

Lisäämällä tämän arvion vahvistan, että arvioni perustuu omakohtaiseen kokemukseeni enkä kuulu minkään katsastusyrityksen henkilökuntaan enkä ole saanut mitään korvausta arvion jättämisestä. Tällä haluamme edistää reilua peliä asemien välillä.