Press "Enter" to skip to content

Kiinteistökaupat 2017

Murupolku

Kiinteistökauppojen tekeminen on usein varsinkin ensikertalaiselle haastavaa ja moniselkoista hommaa. Kiinteistöihin ja niiden ostamiseen liittyy paljon tekijöitä ja elementtejä, jotka eivät ole välttämättä kaikille entuudestaan tuttuja. Oululaisen Helmet LKV:n kiinteistönvälityksen ammattilaiset listasivat tärkeitä asioita ja termejä, joita kiinteistön ostamisesta kiinnostuneen henkilön kannattaa tietää.

Tuoreimmat uutiset

Vuoden 2017 alkupuoliskolla pellon mediaanihinta oli koko maassa 8500 euroa hehtaarilta, kun koko vuoden 2016 kauppahintatilastojen perusteella keskihinta oli 9 150 euroa hehtaarilta. Hinnoissa on tapahtunut 8 prosentin lasku. Muutos selittyy pääosin kauppojen määrien voimakkaampana lisääntymisenä itäisessä ja keskisessä Suomessa verrattuna Länsi- ja Etelä‑Suomeen. Kalleinta pelto oli Varsinais-Suomessa, keskimäärin 12 800 euroa hehtaarilta.

KL Nyt

Kantelussa oli arvosteltu Maanmittauslaitoksen menettelyä tietopyyntöjen käsittelyssä, kun kantelija oli pyytänyt saada toimituksellisiin tarkoituksiin kaupanvahvistajien kiinteistönluovutusilmoituksia Etelä-Karjalan alueella vuonna 2016 tehdyistä kiinteistökaupoista ja mainittuja ilmoituksia koskevat diaaritiedot, joiden perusteella hän olisi voinut täsmentää tietopyyntönsä koskemaan venäläisten tekemien kiinteistökauppojen kiinteistönluovutusilmoituksia.

Keskustan Uudenmaan piiri haluaa Kaikkosesta puolueen puheen­joh­tajan

– Puo­lus­tus­mi­nis­te­ri­ön joh­ta­man työn mää­rä­ai­ka on 13. elo­kuu­ta saak­ka, ja esi­tys py­ri­tään vie­mään edus­kun­taan mar­ras­kuu­hun men­nes­sä, ker­too osas­to­e­siup­see­ri Vesa Ha­li­nen puo­lus­tus­mi­nis­te­ri­ös­tä STT:lle.

Suomen historian suurin kiinteistökauppa kuumensi kiinteistömarkkinat

Jo lokakuun loppuun mennessä kokonaiskauppavolyymi nousi 7,8 miljardiin euroon. Ison osansa volyymikasvuun tuo Suomen kiinteistömarkkinoiden kaikkien aikojen suurin kauppa, jossa amerikkalaisen sijoitusjätti Blackstonen hallinnoima yhtiö osti kiinteistösijoitusyhtiö Spondan. Kesäkuun välitilinpäätöksen mukaan Spondalla oli Suomessa 3,7 miljardin euron kiinteistövarallisuus.

Tuula Malin on monissa liemissä keitetty journalisti. Korkeakoulututkinto ja kahdenkymmenen vuoden työkokemus uutis- ja ajankohtaistoiminnan eri sektoreilla tv-, radio- ja lehtitoimittajana. Journalistisen katseen alla ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt, hyvinvointivaltion tila ja tulevaisuus sekä Suomen suunta. Tarjolla tuokiokuvia Suomesta: missä olemme, minne menemme, millä tavoin ja kenen kanssa.

KIINTEISTÖKAUPPA

Kiinteistökaupan asiantuntijatiimimme sitoutuvat vahvasti kohteiden menestyksekkääseen välittämiseen. Myyntivälitystoimintamme ydin on asiantuntijoidemme monipuolinen osaaminen ja vahva kokemus alalta. Hoidamme vaativimmatkin toimeksiannot innovatiivisesti ja tehokkaasti ja olemme aktiivisesti läsnä myyntiprosessin kaikissa vaiheissa, projektin aloituksesta aina kaupan päättämiseen saakka.

Not on Twitter? Sign up, tune into the things you care about, and get updates as they happen.

Olemme kokenut kumppani kiinteistöihin liittyvässä tiedossa. Käytössäsi on asiakaslähtöisen myynti-ja asiakaspalvelutiimimme osaaminen. Tarjoamme asiakirjat, tausta-ja hintatiedot, kartat ja muun informaation helpottamaan työtäsi ja tukemaan menestystäsi.

Asiakaspalvelu

Kiinteistöyhtymä syntyy, kun vähintään kaksi henkilöä, esimerkiksi avopuolisot tai sisarukset, omistavat yhdessä kiinteistön. Kiinteistöyhtymä syntyy myös yhdessä omistetusta toisen maalla olevasta rakennuksesta tai rakennelmasta riippumatta rakennuksen omistajien oikeudesta maapohjaan, jolla rakennus tai rakennelma on. Verohallinto muodostaa tällaisista kiinteistön omistuksista kiinteistöyhtymän.

Kiinteistökauppa kasvussa – Täältä löytyvät Suomen kalleimmat omakotitalot

LOVIISA  |  Pernajan Vanhassakylässä sijaitsevan halpakauppaketju Tokmannin käyttämän liikekiinteistön myynti oli Loviisan viime vuoden suurin kiinteistökauppa. Robinhood-ketjun perustanut ja sen sittemmin Tokmannille myynyt Jukka Saastamoinen Oy myi moottoritien vieressä olevan kiinteistön kiinteistöyhtiölle 3,24 miljoonalla eurolla.