Press "Enter" to skip to content

Kiinteistöhuolto espoo

HENKILÖSTÖ

Kiinteistöpalvelu Räsänen on kotimainen perheyritys. Olemme palvelleet pääkaupunkiseudun asukkaita jo yli 20 vuoden ajan. Toimipisteemme sijaitsee Kivenlahden teollisuusalueella, Kiviruukissa, Espoossa sekä Malmilla, Helsingissä. Asiakkaitamme ovat pääkaupunkiseudun pienet ja isot taloyhtiöt, liikekeskukset, teollisuuskiinteistöt, kerrostalot, pari- ja rivitalot ja omakotitalot. Liikevaihtomme on vuosi vuodelta tasaisesti kasvanut.

Kiinteistöpalvelut yrityksille

Keräämme asiakassuhteen hoitamiseksi tarpeellisia henkilötietoja, kuten asiakkaan nimi ja yhteystiedot sekä palvelun käyttäjätietoja. Keräämme henkilötiedot rekisteröidyltä itseltään sekä muista julkisista saatavilla olevista viranomaisen ylläpitämistä rekistereistä ja muista ulkoisista lähteistä, kuten kaupparekisteristä tai muusta vastaavasta julkisesta yritysrekisteristä. Lisäksi keräämme yhteydenottolomakkeiden täyttäneiden tiedot ja käyttää niitä edellä mainittuihin asiakassuhteen ylläpitämiseen liittyviin tarkoituksiin.

Tervetuloa Kotisivuillemme!

Kiinteistöhoitajamme ovat kuin entisajan talonmiehet. He osaavat auttaa, oli ongelmasi sitten rappukäytävän palanut polttimo tai vesivuoto kylpyhuoneessa. He ehtivät myös vaihtaa asukkaiden kanssa muutaman sanan ja tervehtiminen on itsestäänselvyys. Huoltomiehemme luovat lumen, hiekoittavat kun on liukasta ja harjaavat hiekat pois kun kevät taas koittaa. Me laitamme liput salkoon liputuspäivinä, huolehdimme pihaistutuksista niin sovittaessa ja pidämme nurmikot siistinä.

Laadukkaita isännöinti-, kiinteistöhuolto- ja siivouspalveluja

SKIPA Kiinteistöpalvelut Oy, lyhyesti SKIPA, tarjoaa asiakkailleen isännöinti-, kiinteistöhuolto- ja siivouspalveluita. Olemme ISA-auktorisoitu isännöitsijätoimisto. Toimintamme on alkanut 1971 Suvelan- ja Espoon keskuksen alueilta ja nykyisin palvelukohteita on myös mm. Muuralassa, Kauniaisissa, Tuomarilassa, Nöykkiössä, Vanttilassa, Kauklahdessa, Saunalahdessa ja Leppävaarassa.

Helpon asumisen palvelut

Kiinteistöpalvelu Helvilä on perheyritys, jonka juuret juontavat 1990 –luvulle, jolloin Helvilän veljekset työskentelivät talonmiehinä. Asiakkailta tullut runsas kysyntä johti oman toiminimen perustamiseen 2006 ja 2009 yritysmuoto vaihtui avoimeksi yhtiöksi. Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee jo toinen Helvilän sukupolvi. Yritys on kehittynyt vuosien varrella ja vaikka perinteisiä lapioitakin käytetään vielä päivittäin, on yrityksellä käytössään laadukkaat ja nykyaikaiset työkalut sekä koneet kiinteistönhoitoon ja omat uudet toimitilat.

Laita Duunivahti töihin

Matinkylän Huolto on asiakasyhtiöidensä omistama kiinteistöalan palveluyritys. Toimintamme ydinalue on Matinkylä ja sen lähialueet eteläisessä Espoossa. Panostamme toiminnassamme Etelä-Espoon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Laaja palveluvalikoimamme antaa asiakkaillemme mahdollisuuden ostaa kaikki tarvitsemansa kiinteistönpitopalvelut yhdestä yrityksestä tai vain haluamansa osapalvelut.

Aurinkovoimala

Panostamme pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Pyrimme toteuttamaan asiakkaidemme toiveet aina mahdollisimman pitkälle esimerkiksi siivousajankohtia suunniteltaessa. Erittäin kilpailukykyiset hinnat ja pitkä kokemus siivousalalta takaavat tyytyväisyyden palvelumme laatuun. Huolehdimme ammattiylpeydellä sekä isot että pienetkin työkohteet alusta loppuun.

Sivutoiminimet

Kohteeseen Kiinteistöhuolto Jaakola matkustaminen on tehty helpoksi, minkä vuoksi yli 460 miljoonaa käyttäjää, mukaan lukien käyttäjät kaupungissa Espoo, luottavat Moovitiin parhaana joukkoliikennesovelluksena. Sinun ei tarvitse ladata erillisiä bussi- tai junasovelluksia, sillä Moovit on all-in-one-joukkoliikennesovellus, joka auttaa sinua löytämään parhaat bussi- tai juna-aikataulut.

RTK-Palvelu Oy on suomalainen kiinteistöpalvelujen erikoisosaaja jo yli 45 vuoden kokemuksella. Palveluksessasi on yli 3 000 ammattilaista, jotka huolehtivat erilaisista kiinteistöistä ja liikennevälineistä ympäri Suomen. Asiakkaitamme ovat niin teollisuusyritykset, hotellit, laivat, satamat kuin vaativat liikekiinteistötkin. Asiakaskeskeisyys ja jatkuva kehittäminen näkyvät vahvasti arvoissamme. Kattavat ja sertifioidut palvelumme takaavat laadukkaan lopputuloksen. Meille asiakaskokemus on aina tärkein!

Voimassa olevat rekisteröinnit

Lekitek Oy on Lempäälän kunnan palveluntuottaja sekä palvelee yksityisiä asunto-osakeyhtiöitä ja yrityksiä tiiviissä yhteistyössä Lempäälän Lämpö Oy:n kanssa. Laajaan palveluntarjontaamme kuuluvat kiinteistöhuoltopalvelut, siivouspalvelut, viherpalvelut, rakentamispalvelut ja liikuntapaikkapalvelut. Panostamme kokonaisvaltaiseen palveluun, ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme.

Toimintamme on monipuolista, ja tarjoammekin tänä päivänä kiinteistöille paljon muutakin kuin pelkän kiinteistöhuollon ja siivouksen. Meiltä löytyvät nykyaikaiset ja toimivat koneet ja laitteet ympärivuotiseen toimintaan. Toimivan ja hyvin ylläpidetyn laitekannan avulla pidämme kiinteistöt siisteinä, toimintakuntoisina ja ennen kaikkea turvallisina. Pätevät ammattilaiset pitävät koneet ja laitteet aina lähtövalmiina ja toimintakykyisinä.

Asunto-osakeyhtiölaki antaa jokaiselle osakkaalle mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon omassa taloyhtiössään. Laki, yhtiöjärjestys ja taloyhtiön järjestyssäännöt säätelevät talon hallinnon. Yhtiössä asuvat osakkaat, asukkaat ja heidän toimintansa luovat talon ilmapiirin. Hyvät ihmissuhteet talon sisällä heijastuvat isännöintiin ja kiinteistönhuoltoon. Myönteisessä ilmapiirissä pystytään vaikeatkin asiat hoitamaan parhain päin.