Press "Enter" to skip to content

Hoivakoti männistö

Attendo Männistön sydän hoivakoti

Attendo Männistön Sydämessä on oma valmistuskeittiö, jossa valmistetaan asukkaillemme kotoisat ja maistuvat ateriat. Männistön Sydämessä  tarjoillaan herkulliset, ikäihmisten ravintosuositusten mukaiset ateriat. Asukkailla on mahdollisuus osallistua ruuanlaittoon, ja jokainen saa tarvittaessa apua ruokailussa. Ateriahetki on myös tärkeää yhdessäolon aikaa. Erityisruokavaliota noudattavilla on mahdollisuus saada ohjeistuksen mukaiset ateriat.

Kenelle koti soveltuu

Asukkaita tuetaan tekemään itsenäisiä päätöksiä ja hoitamaan omia asioitaan. Asukkaat käyvät asioilla ja osallistuvat elämään ja harrastuksiin kodin ulkopuolella yksin, ohjaajan kanssa tai ryhmänä. Omaohjaaja motivoi ja ohjaa itsenäisen elämän valmiuksien hankkimisessa. Osallistuminen päivä-, työ- tai avotyötoimintaan suunnitellaan yksilöllisesti niin, että se tukee tavoitteiden saavuttamista.

Hoivakoti männistö

Hyvinvointia lähipalveluilla Hyvinvointia lähipalveluilla

Kaupungilla ei ole senioriasumisen strategiaa, mutta Ikäystävällinen Kuopio -ohjelman lisäksi palveluverkoston kehittämisselvitys linjaa ikäihmisten asumispalvelujen järjestämistä Kuopiossa. Kuopion vanhuspalvelujen kokonaisuudesta vastaava kuntoutusjohtaja Mikko Korhonen kertoo, että kaupunki järjestää asumispalveluja henkilöille, jotka erityisistä syistä tarvitsevat apua tai tukea asumisessa.

Salli JavaScriptin käyttö

Kotisairaala tarjoaa sairaalatasoista hoitoa potilaan omassa kodissa. Kotisairaala korvaa tai lyhentää hoitoa vuodeosastolla. Kotisairaalassa hoidetaan mm. infektio-, haava- ja saattohoitopotilaita. Kotisairaala tarjoaa myös määräaikaista hoitoa, kuntoutusta ja palveluntarpeen arviota akuutin sairauden/sairaalahoitojakson jälkeen niille potilaille, joilla ei ole säännöllistä kotihoitoa entuudestaan. Jatkohoidon suunnittelu ja järjestely aloitetaan välittömästi asiakkuuden alkaessa.

Trump piti kiistellyn itsenäisyyspäivän puheensa – pääosassa puheessa oli amerikkalaisen sotilasmahdin esittely

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Marja-Leena Lanton mukaan Haapajärven, Kärsämäen, Reisjärven ja Pyhäjärven alueella ei ole tullut viime vuoden aikana vireille muita valvonta-asioita yksityisissä tai julkisissa palveluyksiköissä. Valvonta tulee vireille mm. epäkohtailmoituksien myötä.

Männistön Kalevalankatu 31-33 Koy hoivakoti

Rakennuttaja oli Kiinteistö Männistön Kalevalankatu 31-33 ja arkkitehdiksi valittiin Arkkitehtipalvelu Oy Kuopio. Hankemuoto oli kvr-urakkaja KVR-urakoitsijana oli Lujatalo Oy. Jos tarkastelemme toisia yrityksiä jotka ovat liitettynä hankkeisiin FaktaNet Livessä löydämme esimerkiksi Sweco Rakennetekniikka Oy:n joka on toiminut rakennesuunnittelijana., ilmastointiurakoitsijana toimi Kuopion IV-Tekniikka Oy ja Kuopion LVI-Talo Oy valittiin LV-urakoitsijaksi. Sähköasennukset teki Sähkö Jave Oy.

Fysioterapiavastaanotto palvelee avoimesti kaikkia kuntoutusta tarvitsevia asuitpa lähellä tai kauempana. Vastaanotolle voit tulla lääkärin lähetteellä tai ilman. Asiantuntevat fysioterapeuttimme määrittävät yhdessä kanssasi alkukartoituksen perusteella hoidon tarpeen ja teemme suunnitelman. Fysioterapiassa suosimme monipuolista harjoittelua ja hyödynnämme mahdollisuuksien mukaan myös ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia. Aktivoiva ote terapiatyössä on päämäärämme.

-Vuoden Businessvaikuttajan valintaan vaikutti tietysti se, että hän on toiminut täällä aktiivisesti yrittäjien parissa. Vaatimukset täyttyvät periaatteessa jo sillä, mutta sen lisäksi valintaan vaikutti hänen huomiointinsa valtakunnallisen tason aktiivisena vaikuttajana sosiaalisessa mediassa, valinnan tehnyt Nuorkauppakamarin Irina Kujanpää kertoo valintaperusteluista.

Toholammin kunnan edustajat lähtivät hakemaan uutta vaihtoehtoa terveyspalvelujen hoitoon, koska ne olivat vähitellen karkaamassa paikkakunnalta. Kuntapäättäjillä on sellainen näkemys, että viiden vuoden päästä lähes kaikki terveydenhoitoon liittyvät palvelut olisi ajettu alas. Toholammilla päätös tehtiin yksimielisesti.

Puheet Suomesta hyvinvointivaltiona tuntuvat suorastaan irvokkaalta, kun seuraa toinen toistaan karmeampia uutisia vanhuspalvelujen surkeasta tilasta. Kyse ei ole vain yksittäisistä virheistä vaan systemaattisesta toimintamallista, jossa ahne voitontavoittelu ja resurssien alimitoittaminen polkevat alleen vanhusten oikeudet, hoivatyön etiikan ja myös lain normit. Markkinoistamalla, kilpailuttamalla ja yksityistämällä julkisia palveluja on vanhuksista tehty kauppatavaraa markkinoille, joissa raha ratkaisee, millaista palvelua saa.

Yksinäisyyden haitallisuudesta tiedetään koko ajan lisää. Elämänlaadun, toimintakyvyn ja muistin heikkenemisen lisäksi yksinäisyys voi johtaa jopa kuolemaan. Myös hoivakodeissa tunnetaan yksinäisyyttä. Aihetta tutkitaan ja pohditaan paljon, kirvottaapa se kiihkeitä mielipidekirjoituksiaksin, viimeksi tällä viikolla julkaistun lehtijutun jälkeen: hs.fi 27.9.2016

Suosituimmat

8 Attendon tarjoamat ateriapalvelut Kemiönsaarelle Kiinteistökauppojen myötä Attendo tarjoaa uuden Almakodin ja/tai uuden Hannakodin keittiöstä myös ateriapalveluja kunnan muihin tarpeisiin: Ateria Hinta /kpl (alv 0 %) Kotiateriat ikääntyneille ja vammaisille 7 Lounas päiväkodin ja koulujen oppilaille ja henkilökunnalle 4 Kokopäiväateriat esim. vuodeosastoille tai muihin yksiköihin 14

24.04.2009 12:05

Hakalattiat Oy laajensi toimintaansa ostamalla JK-Palvelut Oy:n (www.parkettityo.fi). JK-Palvelut Oy tunnetaan Tampereella laadukkaasta asennuspalvelusta. Sen lukuisat julkiset referenssikohteet kertovat ammattitaitoisesta palvelusta. JK-Palvelut Oy:n omistaja Jarno Koivu jää edelleen Hakalattiat Oy:n palvelukseen. Uudistunut Hakalattiat Oy Arto Huhtaniemen johdolla tarjoaa palvelujaan entistä vahvempana toimijana asiakkailleen.