Press "Enter" to skip to content

Hirsimökin purku ja siirto

Henkilökunnalle

Hirsitalon siirtäminen on ammattilaisten mukaan rakentamisen maraton. Työtä on todennäköisesti paljon enemmän kuin arvaakaan. Lopputuloksena on kaunis, hengittävä, kestävä ja koeteltu koti. Jos perinnetalo on kestänyt elämää esimerkiksi sata vuotta ennen siirtoa, hyvällä ylläpidolla käyttöikää saattaa tulla toinen puoli lisää uudelleenpystytyksen jälkeen.

Artikkelien selaus

Savesta tehdyt kattotiilet ovat kestävimpiä kattomateriaaleja joita on. Alunperin aioimme käyttää vanhat tiilet kotimme katoksi, mutta lopulta päädyimme ostamaan uudet savikattotiilet – mahdollisimman saman näköiset kuin vanhatkin olivat. Vanhat tiilet eivät olisi riittäneet, sillä uudelleenrakennuksessa kattopinta-alaa tuli lisää uuden kuistin verran. Yritimme etsiä samanlaisia vanhoja kattotiiliä muualta tuloksetta. Etsinnöistä huolimatta emme löytäneet myöskään prikulleen samanlaisia uusia tiiliä, joten emme voineet yhdistellä vanhaa ja uuttakaan.

Demarit, vihreät ja perussuomalaiset kritisoivat EU-komission puheenjohtajavalintaa – suomalaiset harkitsevat jopa äänestävänsä von der Leyeniä vastaan

Saunamökin siirtämiseen heinäkuun puolivälissä liittyi klassinen draaman kaari. Tilanne vaikutti aluksi todella synkälle, mutta sinnikkäiden ponnistelujen ansiosta työ muuttui lopulta juhlaksi. Antagonisti pääpahis eli suomalainen ilmasto saatiin selätettyä ainakin hetkeksi.

Transkriptio

kunhan merkitsee ne vaan hyvin. Vaikeaa on sitten se kaikki muu, sillä pelkkä hirsikehikkohan ei vielä ole teknisesti asuinkelpoinen talo. Eristykset, ilmanvaihdot, säåhköt, putket, pinnat.

Kehikon siirto on tuossa niin pieni homma, että jos myyjä lähtee ensisijaisesti siirtämisestä, sekannattaa ehdottomasti. Mut jos ette itse tiedä, mitä olette tekemässä ja jollei teillä ole mitään kokemusta rakentamisesta, niin siinä kaikessa muussa on teillä iso pala purtavana, teitte sen sitten vanhalle paikalle tai uudelle.

Hirsivarastossamme on runsaasti vanhoja hirsiä. Käytämme yli sata vuotta vanhoista puista olevia tiivissyisiä hirsiä. Kuvassa on näyte Suomen Hirsiperinteen tiheäsyisestä raaka-aineesta. Puu on pihkaista ja niin tiivissyistä, että vuosirenkaiden laskeminen paljalla silmällä ei onnistu. Vanha puu on nykyistä teollisuuspuuta kestävämpää ja kovempaa, mutta toisaalta myös vaikeammin työstettävää.

Kaikki vanhat kesämökit eivät taivu korjattaviksi – millaisen rakennuksen muuttaminen onnistuu kohtuukustannuksin?

Suunnittelemme ja toteutamme vanhojen rakennusten korjauksia, kunnossapitoa ja siirtoja eteläisessä Suomessa. Kokeneet, koulutetut ammattilaisemme hallitsevat vanhat työmenetelmät ja perinteiset materiaalit. Vanhan korjaaminen on paitsi kulttuuriteko, myös taloudellisesti viisas ratkaisu.

Hirsiaihioiden valinta

Yhteistyökumppaneiden ja metsänhoitoyhdistysten kanssa etsitään sopivat leimikot, ja hirsien valikointi eli leimaus alkaa. Harjaantuneet silmät löytävät leimikoista parhaat yksilöt, jotka merkitään puukuitunauhalla eri värejä käyttäen. Samalla kertaa valitaan useamman eri rakennuksen hirsiä, ja siinä tulevat eriväriset nauhat tarpeeseen, kun on eri kokoja ja pituuksia. Hirren halkaisija mitataan rinnankorkeudelta, ja määritellään käytettävä kohde. Leimauksessa tärkeät apuvälineet ovat mittasakset ja tukkilaskuri. Leimausta tehdään kaikkina vuodenaikoina.

Vuokrasimme hirsillemme varastotilan entiseltä armeijan varikolta, sillä oma ja savonlinnalaisten kaverien mielenrauha olisi todennäköisesti käynyt uhanalaiseksi jos olisimme päätyneet hirsien peittämiseen ulkosäilytyksessä varten: ”Hei voitko käydä ihan nopeasti katsomassa että eihän se meidän pressuviritys lähtenyt tämän päivän myrskytuulen mukaan? Ai se oli vielä eilen paikallaan etkä just nyt ehdi? Miten tää puhelu nyt taas katkesi.”

Näin purat kantavan väliseinän

Se oli muutenkin raskas maanantai joitakin viikkoja sitten kun se tuli – soitto kirvesmieheltä joka oli tekemässä pienempiä korjauksia: ”Ikävä kertoa, mutta tää teidän nurkka on ihan laho.” No kyllähän me osasimme vähän sellaista arvailla. Silti se veti vähän synkäksi. Kun vähän myöhemmin paljastui, että toinenkin nurkka on alimmasta hirsikerrasta laho, emme olleet kuitenkaan paniikin vallassa.

μαξιλαρι ιασις σχολια εντυπο αιτησης σε word Aγοράστε online ανδρικά ρούχα με ασφάλεια, αξιοπιστία και δωρεάν μεταφορικά σε αγορές άνω των 50 ευρώ!