Press "Enter" to skip to content

Heisanharju

Tutustuin Heisanharjuun ensimmäisen kerran viime syksynä Pohjois-Kymen luonnon järjestämän retken yhteydessä. Tuolloin mukana matkassani kulki kolme pienempää retkeilijää. Tästä syystä tiesin alueen soveltuvan lapsiperheillekin, joten suuntasimme eräänä kuulaan kauniina tammikuisena sunnuntaina kahden kolmella koiralla päivitetyn lapsiperheen voimin talviselle Heisanharjun valloitukselle.

Heisanharjun luontopolku

Alue on tunnettu pitkittäisistä harjuistaan ja pienistä järvistään niiden välissä, jotka muodostavat upean luonto- ja retkeilykohteen.Sen soraharjut ovat muodostuneet jääkauden aikana jään alla olleista virroista. Vastaavaa ei muualla Kymenlaaksossa ole. Heisanharjun alue sijaitsee Pohjois-Kymenlaaksossa. Kouvolan keskustasta matkaa kertyy n. 40 km ja Jaalan kirkonkylältä 22 km Mäntyharjun suuntaan.

Kalalampi on Lehtomäen kaupunginosassa sijaitseva karu metsälampi ja alueen asukkaiden suosima lähiluontokohde. Se on arvokas elinympäristö eri eliölajeille. Lammen ympäri kulkee polku. Itse lammella voi heinäkuussa katsella lumpeita ja ulpukoita. Nevareunuksella kasvavat mm. vaivero, isokarpalo, mutasara, kihokki ja tupasvilla. Kalalammella voi nähdä telkkiä, rantasipin ja toisinaan laulujoutseniakin.

Kysymyksiä & Vastauksia

Kohteeseen Heisanharju matkustaminen on tehty helpoksi, minkä vuoksi yli 460 miljoonaa käyttäjää, mukaan lukien käyttäjät kaupungissa Jaala, luottavat Moovitiin parhaana joukkoliikennesovelluksena. Sinun ei tarvitse ladata erillisiä bussi- tai junasovelluksia, sillä Moovit on all-in-one-joukkoliikennesovellus, joka auttaa sinua löytämään parhaat bussi- tai juna-aikataulut.

Päävalikko

27.3. lumikenkäretkemme suuntautui kohti Kouvolan pohjoisperukoita – vietimme muutaman tunnin retkeillen Heisanharjun maisemissa. Otsikko tulee taas Heisanharjun kodalla käydystä keskustelusta, missä pohdittiin elämän muuttumisesta itsenäisen Jaalan kunnan ajoista. Palveluiden vähenemisestä valittivat vanhemmat ja 8-vuotias Julia tyttö lisäsi, että koulussakin pitää nykyään kuoria itse perunat.

virkistysalueyhdistykset

Alkuviikosta yövyimme Lovasjärven Patalahdella ja kalastelimme haukia yhden aterian paistikaloiksi. Paluumatkalla ajoimme Tuohikotin ohitse Jaalaan, josta poikkesimme pohjoiseen Kelesjärville, missä kapeiden Heisanharjujen komeat maisemat oli sitten viime näkemän ansiokkaasti rauhoitettu luonnonsuojelualueiksi. Jaalasta oli ajettava aluksi hyvää asfalttitietä reilut parikymmentä kilometriä Hartolan ja Huhdasjärven kautta ja sen jälkeen kehnoa ja vielä kehnompaa soratietä kymmenkunta kilometriä Ristikankaalle.

Wikiloc Services

Pappikallion luontopolun varrella voi tutustua monipuolisesti eteläsuomalaiseen metsään. Noin kahden kilometrin mittainen luontopolku kulkee osin Pappikallion kuntopolkua myötäillen. Pappikallion alue on luontonsa puolesta erinomainen virkistysalue. Polun linjausta on muutettu keväällä 2015 ja se on merkitty maastoon sinisillä maalimerkeillä. Polulla on pitkospuita, jotka ovat paikoin huonossa kunnossa. Polulla liikkuminen omalla vastuulla.

Contact Us

Kun bonukset olivat vihkossa, pääsimme Bonuskätköä etsimään. Hiukan ensin emmimme, kun evästelimme parin päivän retkellä olevien henkilöiden kanssa. Olivat oikeita retkeilijöitä, auringonnousu kuvattu, hauki ongittu/virvelöity ja valmistettu paistettavaksi, marjoja kerätty…
\nKätkö ei ihan pian antautunut, mutta siellähän se oli omalla paikallaan hyvässä kunnossa. Kiitos hienosta Heisanharjun sarjasta, yhteinen supi koko sarjalle.

Käytännöt

The first time I was there, with my oldest son it had rained all day. The rain paused for the evening as we made a late supper. There was fog raising from those lakes. We layed down in the lean-to, it was a bit chilly and the air was fresh and smelled like forest.
Then the black-throated loons started to wail at three lakes simultneously. We laid in the lean-to and listened to them. The fog was floating around us, we could feel the cold air on our cheeks, and we fell asleep with the loons’ wailing spinning around us.

Kirjallisuutta

21 11. Kirkkovuoren luontopolku 1 km Anjalantie 2, ANJALA Kirkkovuoren luontopolku on vaihtelevamaastoinen reitti Sihvakan uimapaikan vieressä. Reitin varrella voi katsella Ankkapurhan alapuoliselle Koskenalusjärvelle avautuvia maisemia kuninkaanistuimesta. Kuninkaan sanotaan seuranneen taisteluita kyseiseltä paikalta 1700-luvun lopulla. Rinteen alapuolella on Kirkkovuoren hautausmaa, jossa on muun muassa Wrede-suvun hautapaikkoja. Polulla on muutama haastavampi nousu ja lasku. HAASTAVUUS Muutama haastavampi nousu ja lasku