Press "Enter" to skip to content

Rauman kaupungin työntekijät

Ajankohtaista

– Määräaikaisia oli viime vuonna koko henkilöstöstä 23 prosenttia. Prosentuaalinen arvo noudattelee kunta-alalla työskentelevien linjaa, joka on tällä hetkellä 21,9 prosenttia. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan koko Suomessa määräaikaisten määrä työsuhteissa on noussut siten, että se on korkeimmillaan vuonna 2018 kahdeksan vuoden ajanjaksossa tarkasteltuna. Raumalla kehityssuunta on kuitenkin positiiviseen päin, sillä määräaikaisten määrä on vuodessa laskenut, henkilöstön kehittämispäällikkö Jarna Laine kertoo.

Kaupungin työntekijöiden liikunta- ja kulttuurietuudet palautetaan 1.6. alkaen

Työntekijöiden työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin edistämiseksi Rauman kaupunki on aiemmin tukenut henkilökuntaa liikunta- ja kulttuuriedulla. Vuoden 2016 alussa päättyneiden YT-neuvotteluiden tuloksena tuki päätettiin lopettaa toistaiseksi yhtenä säästötoimenpiteenä. Parantuneen taloustilanteen myötä Rauman kaupunginhallitus päätti palauttaa edun kaupungin työntekijöille.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Nykyisen tilapalvelujohtajan siirtyessä eläkkeelle haemme johtamiskokemusta omaavaa ja kehittämishaluista henkilöä tilapalvelujohtajan virkaan. Tilapalvelujohtaja toimii toimialajohtajan alaisuudessa vastaten tilapalvelut -palvelualueen johto- ja kehittämistehtävistä, kaupungin toteuttamien talonrakennushankkeiden rakennuttamisesta sekä kiinteistöjen isännöinnistä, huollosta ja kunnossapidosta.

Elokuvien kantavana teemana on Rauma-agenttius. Jokainen raumalainen voi viedä eteenpäin Rauman Tarinaa ja sen tavoitteita ja siten edistää yhteistä hyvinvointia. Jokainen raumalainen on Rauma-agentti, aina vauvasta isovanhempaan ja kaupungin työntekijöistä yksityisellä sektorilla työskenteleviin

Rauman kaupungin tilapalvelut -palvelualue hoitaa kaupungin suorassa omistuksessa olevien talokiinteistöjen ja osakehuoneistojen omistajan rooliin liittyvät tehtävät. Päätehtäviä ovat kokonaisalaltaan n. 270.000 brm2:n ja tilavuudeltaan n. 1.300.000 m3:n rakennuskannan kunnossa- ja ylläpito sekä kaupungin toteuttamien uudis- ja peruskorjaushankkeiden rakennuttaminen. Myös isännöinti-yksikkö, joka vastaa kaupungin omistamien kiinteistöyhtiöiden (yht. n. 1300 vuokra-asuntoa) isännöintitehtävistä on osa tilapalvelua. Tilapalveluiden palveluksessa on n. 70 työntekijää.

LISÄÄ UUSI TYÖPAIKKA

Metsä Fibre Rauman sellutehtaan, UPM Rauman paperitehtaiden sekä Rauman kaupungin jätevesien yhteispuhdistus alkoi vuonna 2002. Yhteispuhdistamossa kaikkien osapuolten jätevedet käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Tutkimusten mukaan yhteispuhdistusprosessissa yhdyskuntajätevesien haitalliset ravinteet typpi ja fosfori pystytään hyödyntämään lähes sataprosenttisesti metsäteollisuuden jätevedenpuhdistamolla. Vesistötutkimusten mukaan yhteispuhdistukseen siirtyminen näkyy vesistötilan paranemisena.

Vain kivenheiton päässä Rauman historiallisesta keskustasta kävijälle avautuu kihelmöivä näkymä. Vilkas vientisatama konttilaivoineen ja nostureineen odottaa lastattavaa, jota rahdataan ympäri Suomea. Vuonna 2014 Rauman satamasta lähti maailmalle yli 5,50 miljoonaa tonnia tavaraa, osa siitä paperirullina UPM Rauman tehtaasta.

7 YHTEYSTIETOJA Rauman kaupungin Päihdeklinikka Päihdehuollon avohoitopaikka, ma – pe klo Steniuksenkatu 2 Muulloin ajanvarauksella puh. (02) Sairaanhoitajan vastaanotto Rauman kaupungin työterveyshuolto Nortamonkatu 30 puh. (02) /ajanvaraus Rauman seudun päivystys Steniuksenkatu 2 puh. Vaihde Laitoshoito: Päihdehuollon laitoksiin hakeudutaan päihdeklinikan kautta, lyhyempiin laitoskatkaisuihin Rauman seudun päivystyksen ja päihdeklinikan kautta

Myötäintopäivään osallistui raumalaisia kaupungin työntekijöitä eri hallintoaloilta, kuntapäättäjiä sekä yrittäjiä. Osallistujat keskustelivat pienryhmissä ideoinnin edellytyksistä: ”Tämä oli tutkijallekin todella innostava tapa kerätä aineistoa: keskusteluun osallistuneet saivat paljon uusia oivalluksia siitä, millaisissa olosuhteissa hyvät ideat syntyvät” toteavat tutkijatohtorit Jenni Spännäri ja Elina Juntunen.

Rauman kaupungin kunnallistekniikassa ja kaavoituksessa on käynnistynyt kevään aikana kaksi projektia, joissa selvitetään kaupungin pääpyöräreittejä ja niiden tasoa, sekä parasta mahdollista kävelyreittiä Vanhan Rauman sekä meren (Fåfänga) välillä. Molemmat projektit liittyvät vahvasti kevyeen liikenteeseen, jossa käyttäjänäkökulma ja kokemukset ovat erityisen tärkeitä.

Rauman Energia somessa

Kilometrin päässä Rauman keskustasta sijaitseva Pyynpään alue on suosittu ja sinne on rakennettu paljon taloja 2000-luvulla. Alueella ei ole tällä hetkellä muista kohteista ainuttakaan yksiötä vuokrattavana (Vuokraovi.com & Oikotie.fi 23.10.2018), eikä myynnissäkään ole yhtään yksiötä (Etuovi & Oikotie 23.10.2018). Alueella on myynnissä 12 kerrostaloasuntoa. Alueen muiden yhdeksän myynnissä olevan käytetyn kerrostalokaksion pyyntihinnat ovat 69.500- 154.000€  – eroa tämän kohteen hintoihin löytyy siis reilusti!

Viimeisimmät uutiset

Tehdyt sopeutukset ovat koetelleet työntekijöidemme muutoinkin. Kun yritetään suoritua samoista töistä vähemmällä henkilökunnalla, vaikka asioita uudella tavalla tekisimmekin, on ymmärrettävää, että jaksaminen voi olla koetuksella. Myös uudistuksiin sopeutuminen ottaa aikansa niin työntekijöitä kuin kuntalaisiltakin. Tästä syystä haluamme kiittää myös kuntalaisia, joilla on riittänyt ymmärrystä parhaansa vaikeassa tilanteessa tekevää henkilökuntaamme kohtaan.

Kaupunginreviisorina vastaat kaupungin sisäisestä tarkastuksesta ja valvonnasta sekä osallistut tiiviisti riskienhallinnan koordinointiin sekä hallinnon kehittämiseen ja konsultointiin. Työhösi kuuluu asetettujen tavoitteiden arviointi, hallinnon ja talouden kehityksen seuraaminen ja analysointi sekä konsernivalvonnan kehittäminen. Toimit tehtävässäsi tarkastuslautakunnan esittelijänä sekä esimiehenä työparinasi työskentelevälle tarkastussihteerille. Kaupunginreviisorina olet myös talousohjauksen poikkihallinnollisen tiimin jäsen.

– Ennakkotiedot Rauman vuoden 2016 tilinpäätöksestä osoittavat 8,3 miljoonan euron ylijäämää, mikä on 12,4 miljoonaa euroa budjetoitua parempi. Lomautuksilla ja pakkovapailla kaupunki keräsi 1,9 miljoonaa euroa ja kiittää nyt henkilöstöään ”vastuullisesta toiminnasta”, kun se oli poissa työstä lomautusuhkausten pelottamina, Luukkainen hämmästelee.

Lisävuoroja kylpylähotelliin Yyteri Twistin aikana 6.-7.10.2017

Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta suunnittelee Varhaiskasvatuksen pedagogiikan professuurin perustamista Opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampukselle. Professuurin alueena on varhaisvuosien ja esikouluvaiheen pedagogiikka, varhaiskasvatusikäisten lasten ympäristöpedagoginen taide- ja taitokasvatus sekä mobiilioppiminen. Tehtävään valittavalta edellytetään vahvaa osallistumista Turun yliopiston norssipäiväkodin varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan ja opettajankoulutuksen koulutusviennin kehittämis- ja kokeilutoimintaan. Professuurin täyttö aloitetaan alkuvuodesta 2018.

Ruissalo Säätiön Senioritalo Kanalinranta sijaitsee Raumalla kaupungin keskustassa kaupungin halki virtaavan kanalin vehreällä rannalla. Kanalinranta on kolmas Ruissalo Säätiön rakennuttamista Senioritaloista ja se aloitti toimintansa kesällä 2000. Senioritalossa on 84 asuntoa ja lisäksi 13-paikkainen ryhmäkoti erityistä huolenpitoa tarvitseville dementoituneille. Hyvin varustellut esteettömät vuokra-asunnot ovat kooltaan 36 – 45 m².