Press "Enter" to skip to content

Maankäyttö ja rakennuslaki

Kunnan ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kesken käydään vähintään kerran vuodessa kehittämiskeskustelu, jossa käsitellään kunnan alueiden käytön suunnitteluun ja sen kehittämiseen, vireillä oleviin ja lähiaikoina vireille tuleviin merkittäviin kaava-asioihin sekä kunnan ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä.

Maankäyttö- ja rakennuslaki: tuoreimmat

Edellisen painoksen ilmestymisen jälkeen maankäyttö- ja rakennuslakiin on tehty useita muutoksia. Muutokset liittyvät muun muassa ympäristövaikutusten arvioinnin selvittämiseen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtäviin sekä maakunta-, yleis- ja asemakaavoitukseen. Lakiin on myös lisätty kokonaan uudet luvut merialuesuunnittelusta ja valtioiden rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista.

Maankäyttö- ja rakennuslaki uudistui osittain

Muutokset lisäävät kuntien valtaa maankäytössä ja kaavoituksessa. Jatkossa valta ja vastuu maankäytössä ja rakentamisessa ovat vahvemmin samoissa käsissä. Kuntien päättäessä itsenäisemmin maankäytöstään, kasvaa kunnanvaltuutettujen rooli entisestään. Maankäyttöä koskevat asiat ovat tulevaisuudessa yksi kuntien ydintehtävistä, ja niillä voidaan merkittävästi vaikuttaa kuntien kehittymiseen ja elinvoimaisuuteen.

Yhdyskuntasuunnittelun seura

Kuntakaavoittajan kannalta merkittävä johtopäätös on, että alueiden ja maan eri osien erilaisuus on tarpeen ottaa aiempaa enemmän huomioon alueidenkäytön ohjauksessa. Pohdittavaa riittää niin kaavajärjestelmässä kuin taajamien ulkopuolisten alueiden rakentamisen ohjauksessa. Erilaisten maankäyttöä koskevien sopimusten, kuten MAL-sopimusten suhdetta maankäyttö- ja rakennuslakiin ja sen mukaisiin kaavoihin on myös selvitettävä.

Tässä kyselyssä pyritään kuulemaan asiakkaita, joilla on kokemusta etenkin kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyvistä muutoshankkeista. Muutoshankkeita ovat esimerkiksi kaavoitus, talon rakentaminen, lunastusmenettely, tonttijako, katusuunnittelu tai muu vastaava ympäristön maankäytön muuttamisen hanke tai päätös, jonka kunnan tai valtion viranomainen hyväksyy.

Maankäyttö- ja rakennuslaki on keskeisin työväline yhdyskuntarakenteen toimivuuden kannalta. Se sääntelee maankäyttöä ja rakentamista sekä näiden suhdetta ympäristöön. Lakiin on tehty lukuisia muutoksia sitten lain voimaantulon ja yhteiskunnassa tapahtuva kehitys haastaa uusii toimiin, kun Suomen aluerakenne erilaistuu, kunnat digitalisoituvat, väestö ikääntyy ja alueiden kasvutekijäksi nousee saavutettavuus vähähiilisin ehdoin.

Kaikkien etu olisi, että YVA-menettelyt ja -arvioinnit, tehtynä ennen hankkeiden sijoituspaikkapäätöstä, tulisivat velvoittavaksi lainsäädännöksi lakiin. Nyt hallinto-oikeudet ruuhkautuvat epäselvän YVA-lainsäädännön vuoksi. EU-direktiivitkin edellyttävät mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tapahtuvia YVA-menettelyjä ja eri lupakäsittelyiden yhdistämistä sekä suuren yleisön kuulemista.

Suunnittelutarveratkaisun keskeisimpänä edellytyksenä on, että rakentaminen ei aiheuta haittaa alueen kaavoitukselle, eikä alueiden käytön muulle järjestämiselle, on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta ja on sopivaa maisemalliselta kannalta, eikä vaikeuta erityisten luonnon- ja kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä.

Lakiuutiset

Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle. Sen tarkoitus on myös edistää ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Rakentamisessa on otettava huomioon eri väestöryhmien, luonnon, ympäristön ja yhdyskunnan yleiset tarpeet. Käytännössä tämä tarkoittaa vuorovaikutteista kanssakäymistä eri intressejä edustavien osapuolten välillä maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa.

Hae sivustolta:

Ympäristöministeriö käynnisti maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen huhtikuussa asettamalla työlle parlamentaarisen seurantaryhmän, valmistelevan työryhmän ja sidosryhmäfoorumin. SAFAlla on edustaja sidosryhmäfoorumissa ja rakentamisen valmistelujaostossa. Lisäksi valmisteluorganisaation eri tasoilla on mukana useita eri tahojen nimeämiä arkkitehteja. Tämä on hyvä asia, sillä lakiuudistus vaikuttaa arkkitehtien työhön monin eri tavoin.

Kunnat vastaavat kaavoituksesta ja vahvistavat laatimansa kaavat. Kaavoituksen on perustuttava riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Niitä ovat mm. maisemaa, muinaisjäännöksiä, rakennuksia ja rakennuskulttuuria koskevat inventoinnit, joiden riittävyys ja ajantasaisuus tarkistetaan kaavoitusprosessin alkaessa. Tietoa tarvitaan, kun kaavoissa annetaan kulttuuriympäristön, rakennusten, rakenteiden ja muinaisjäännösten suojelua koskevia tavoitteita, ohjeita ja määräyksiä. Selvitykset tukevat myös lain edellyttämää kaavoituksen vaikutusten arviointia.

Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Myös rakennuksen laajennus sekä merkittävät korjaus- ja muutostyöt tai käyttötarkoituksen muutos edellyttävät rakennus- tai toimenpidelupaa. Eräisiin vähäisiin rakennushankkeisiin voidaan hakea toimenpidelupa tai tehdä hankkeesta ilmoitus kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Asiasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kunta voi myös rakennusjärjestyksessään määritellä toimenpiteiden luvan- tai ilmoituksenvaraisuutta.

Polku omaan metsään

Lausuntopyynnössä ja esitysluonnoksessa todetaan, että esityksen on tarkoitus siirtää ELY-keskuksille nykyisin kuuluva poikkeamistoimivalta jatkossa kunnille. Myös alueellisen poikkeamisen soveltamisalaa esitetään laajennettavaksi koskemaan myös asemakaava-alueella olevan liike- tai toimistorakennuksen tilojen muuttamista asumiskäyttöön tai muuhun ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomaan käyttöön.

Tilaa Rakennusmaailman uutiskirje

Suunnittelematon tiivis rakentaminen erityisesti taajamien lievealueilla on ollut pitkään maankäytön keskeinen haaste Suomessa. Haasteeseen vastaaminen oli jo vuonna 1958 säädetyn rakennuslain keskeinen tavoite, mutta lain soveltamiskäytännöt muodostuivat toisenlaisiksi kuin lakia säädettäessä ajateltiin. Heinilän tutkimuksessa todetaan, että myöskään maankäyttö- ja rakennuslaki ei ole pystynyt vastaamaan haasteeseen. Tässä suhteessa keskeisessä asemassa ovat olleet tutkimuksen kohteena olevat lupamenettelyt ja niiden soveltamiskäytäntö.

Suomen kaavoitusjärjestelmässä on liikaa kaavoja, se ei jousta muutosten mukana, menettelyt ovat monimutkaisia ja hitaita ja laajat valitusoikeudet voivat pysäyttää tarpeelliset hankkeet vuosiksi. Käytännön iso ongelma on myös rakennusten käyttötarkoitusten hyvin muutokset. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on erittäin paljon (noin 1,2 miljoonaa) alkuperäiseen tarkoitukseen sopimattomia toimistotiloja, jotka voitaisiin varsin nopeasti rakentaa asunnoiksi.