Press "Enter" to skip to content

Finlayson ennen

Suunnittelijat

James Finlayson syntyi Skotlannin Glasgowissa vuonna 1771. Hän polveutui vaatimattomassa yhteiskunnallisessa asemassa olevista vanhemmista. Ei ole tarkkaan tiedossa, kuinka paljon koulusivistystä nuori James sai, mutta luultavimmin varsinaiset kouluopinnot rajoittuivat hyvin vähiin. Sen sijaan hän hankki itselleen perusteelliset tiedot käytännön alalla koneteknikkona.

Primary Navigation

Aleksander oli naimaton, äveriäs ja arvatenkin kunnianhimoinen, sillä vanhan kotitalon perustuksille ei mitä tahansa sopinut rakentaa. Isävainaan runsaan hehtaarin kokoiseksi rakennuttama puistokin päätettiin jättää muistoksi ajalta, jolloin Venäjän tsaari Aleksanteri I I keksi nimittää Nottbeckien puiston huvilaa linnaksi ja vaati katunumeron poistamista näinkin arvokkaalta rakennukselta.

Finlayson Kärkkäisen syytöksistä: ”Miten voi olla näin kaksinaismoralistista?”

Pirkanmaan museot, galleriat ja taidekeskukset täyttävät kesän mielenkiintoisilla näyttelyillä. Tampereella Muumimuseossa on nähtävillä muumianimaatioita yli puolen vuosisadan ajalta, Sara Hildénin taidemuseo juhlii 40-vuotista taivaltaan kokoelmanäyttelyllä ja Taidemuseossa on nähtävillä Vuoden nuoren taitelijan Nastja Säde Rönkön teoksia.

Ole enemmän kuin Sveitsi

Toki he tietävät toisensa, molemmat ovat näkyneet ja kuuluneet. Provosoineet ja päästelleet sammakoita suustaan. Ennen kaikkea he ovat toimineet: Finlayson on tuonut markkinoille homoeroottista kuvastoa juhlistavat Tom of Finland -tekstiilit ja julistanut rasisminvastaisuutta Helsingin Sanomien etusivulla. Se on tehnyt kierrätyskampanjoita ja Torinon käärinliinoista inspiroituneen Jesus-pussilakanan, jolla on 50 vuoden takuu. Kaikki tempaukset ovat saaneet runsaasti mediahuomiota – ja osa on herättänyt myös voimakasta vihaa.

Toimituksen valinnat

Työväenmuseo Werstaan Komuutti-tilassa on avattu Finlaysonin alueen monikielisyyttä ennen ja nyt käsittelevä näyttely. Finlaysonin kielikudelmat -näyttelyssä on nykytamperelaisten kuvia ja haastatteluita sekä oma kokonaisuutensa alueen kielellisen historian monikerroksisuudesta. Näyttelyn ovat toteuttaneet yhteistyössä Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan kielten yksikön ja visuaalisen journalismin opiskelijat.

Suomalainen vaateteollisuus kukoistaa jälleen, mutta eri tavalla kuin ennen

Meillä Showroomissa myydään monia suomalaisia tuotteita, jotka on alusta loppuun valmistettu Suomessa, mutta myös muutamia merkkejä, joiden tuotteet valmistetaan jossain muussa maassa, kuin Suomessa. Esimerkiksi Mori Collectiven korut on tehty Suomessa, mutta heidän vaatteistaan osa ommellaan etelä-naapurissamme Virossa, jonne helsinkiläisen Mori Collectiven on lyhyempi matka, kuin vaikka esimerkiksi Showroomille Tampereelle. Tuotanto on siis edelleen heilläkin todella lähituotantoa, vaikka tuotantomaa onkin naapurimaamme.

Lataaminen näyttää kestävän hetken.

Toivottavasti kätkö kunnostetaan pikaisesti ja palautetaan etsittäväksi, jotta se voi tuottaa monille kätköilijöille miellyttäviä löytökokemuksia. Jos sinulla ei ole aikomusta palauttaa kätköä takaisin etsittäväksi, pyydän että kätkön omistajana joko arkistoit kätkön tai annat sen adoptoitavaksi uudelle aktiiviselle omistajalle. Kätkön palauttaminen etsittäväksi olisi kohteliasta muita kätköilijöitä kohtaan, arkistoiminen puolestaan vapauttaa kätköpaikan uusien kätköjen tekijöiden käytettäväksi.

"Kuilun reunalla voi miettiä, olenko oikean ja hyvän puolella"

Näin ei suinkaan ole, vahvistivat Jukka Kurttila Finlaysonilta (kuvassa) ja Aki Soudunsaari Naavalta SMT Digitalist Growth Business Forumissa 26.9.2017. Finlayson ja Naava ovat kaksi hyvin erilaista yritystä, joilla on erilaiset tarinat ja historiat. Finlayson on tuttu ja historiallinen yritys, jota Jukka Kurttila uutena omistajan on lähtenyt ravistelemaan. Naava taas on jyväskyläläinen start-up, joka haluaa maailmalle uudenlaisten viherseinien avulla.

Page cannot be found

Aluksi Finlayson toimi niin sanotusti ”vanhassa varastotilassa”, ennen kuin yritys teki päätöksen uuden logistiikkakeskuksen toteuttamisesta. Renor laati suunnitelman logistiikkakeskuksesta yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa. Tämän mukaan tilat toteutettiin vuonna 2016. Uusi korkeavarasto on avarakulkuinen, valoisa ja turvallinen. 

Finlayson Plus -tuotekategoriassa tekstiili kohtaa digitaaliteknologian

Finlayson uudistaa kodintekstiilimarkkinoita tuomalla digitaalisen teknologian kodintekstiileihin. Täysin uudenlainen Finlayson Plus -tuotesarja sisältää kolme tekstiilikuosia ja niihin liittyvät digitaaliset sisällöt, jotka voi ladata ilmaisella sovelluksella omaan mobiililaitteeseen. Sarjan pussilakanat tarjoavat rentouttavaa musiikkia ja luettavaa ja keittiötekstiilit terveellisiä iltapalareseptejä.