Press "Enter" to skip to content

70 luvun mökin remontointi

”Kuka tekee kesäkeittiössä ja mitä? Kuinka usein? Kenen kanssa ja miksi? Omien tarpeiden lisäksi pitää muistaa miettiä tontin ominaisuudet, esimerkiksi tuuleeko siellä paljon. Silloin ehdottomasti suosittelen, että keittiöön tehdään katos, jossa on seinät ja ehkä isot ikkunat ja kaunis näköala.”

Haluatko lukea koko artikkelin?

– Jos puhutaan kesäkäyttöön rakennetun mökin muuttamisesta talvikäyttöiseksi vapaa-ajanasunnoksi, vastaus riippuu siitä, kuinka mökki on alun perin rakennettu. Lähtökohtaisesti pienen, kevyen lautamökin muuttaminen talviasuttavaksi on harvoin kannattavaa. Hirsimökin talvikäyttöön kunnostus sen sijaan voi onnistua pieninkin toimenpitein, sanoo Heinolan eläkkeellä oleva rakennustarkastaja, rakennusinsinööri Martti Länsiluoto.

Näin upeasti 70-luvun mökki siirtyy vuoteen 2014 Huvila & Huussin käsittelyssä

Pikkumökin remontoinnin ohessa palstalle on rakennettu uusi saunamökki ja vanha homeinen sauna on purettuu. Menin mökille vastaavan mestarin ominaisuudessa lopputarkastamaan Heinolan rakennusvalvojan kanssa uutta saunamökkiä. Ja samalla oli tarkoitus tehdä vähän maalaushommia vanhan mökin kalusteille. Eli testata miten sekalaisesta kalustetavarasta saadaan maalamalla jotain käyttökelpoisia, mitä nyt eniten tarvitseekaan.

Oma mökki on onnistuneimmillaan inspiroiva, kaunis ja käytännöllinen. Juokseva vesi, sähkölämmitys, sauna ja sisävessa ovat nykymökkeilijän toiveiden kärkipäässä. Mökiltä haluataan nyt arjen mukavuuksia, jotta lomailulle jää enemmän aikaa. Kerron tässä jutussa, miten mökkiremontti voi uudistaa mökin yleisilmeen edullisestikin (yhteenveto mökkiremontin kustannuksista jutun lopussa).

Yrityksille

Sain tilaisuuden tehdä sisustussuunnitelman kuluvan kevään aikana remontin läpikäyneeseen mökkikohteeseen. Rakennus on alunperin 70-luvun alkupuolella komeisiin maisemiin Päijänteen rannalle rakennettu hirsimökki. Vuosien varrella varustetasoa oli jo nostettu esim. sähköistyksellä ja vesijohtoverkkoon liittymisellä sekä aikaisemmilla remonteilla. Suunnitelma sisälsi pintamateriaalien, kiintokalusteiden ja valaistuksen suunnittelun, eli kohteen irtokalusteet eivät sisältyneet suunnitelmaan.

Suosituimmat

Mökki on yhtä suurta tilaa, vain nurkan taakse jää pieni keittiö. Kaikki toiminnot siis sijoittuvat melko pienelle, noin 35 neliön, pinta-alalle. Ikkunoiden edessä on ruokailuryhmä, takan vieressä televisio ja nojatuolit. Perällä on tila 160 cm leveälle sängylle. Erikoisuutena tässä mökissä on sen kauniit hirret. Isäntä on itse kaatanut ne aikoinaan omasta metsästä, kuorinut ja kuivanut ne ja lopulta tehnyt niistä talon.

Kaupunkilainen savusauna

Tästä saunamökin, vajan ja huussiin maalaamisesta on nyt jo muutama kesä, mutta tämä on yhä ikimuistoinen projekti. Reilut neljä vuotta sitten hankimme pittoreskin mummonmökin eli suomeksi sanottuna pari röttelöä tönöä, kivalla tontilla. Budjettimme oli todella pieni. Olin kuitenkin vakuuttunut, että pelkällä maalilla saisimme jo ihmeitä aikaiseksi. Ja niin saimmekin, vai mitä sanotte?

Talo sijaitsee rauhallisella ja arvostetulla paikalla lähellä Jyväskylän keskustaa. Yli 200 neliöinen koti oli alkuperäiskunnossa ja aika tuntui pysähtyneen 1970-luvulle. Kauppojen solmimisen jälkeen alkoi remontti, jossa kunnioitettiin talon aikakautta, mutta tuotiin se tyylikkäästi tähän päivään. Sisustus on vielä osin keskeneräinen, mutta tänään keskitytäänkin kodin ilmeen muodonmuutoksen.

Iloksemme mökki oli jo aiemmin liitetty kunnallistekniikkaan ja sisältä löytyi vesivessa. Harmiksemme meillä ei kuitenkaan ollut pesuhuonetta. Edelliset asukkaat olivat hoitaneet peseytymisen pihan perällä olevassa saunassa. Meille oli tärkeää tehdä mökistä helppokäyttöinen ja talviasuttava, jotta saisimme hankkimamme ylimääräiset neliöt kunnolla käyttöön. Olimme kaikki yksimielisiä suihkuhuoneen tärkeydestä.

Blogikirjoitukset

Torpan tupaa on remontoitu viimeksi noin neljäkymmentä vuotta sitten, ellei 2000-luvulla tehtyä ikkunaremonttia lasketa. Ajan rakennustyylin mukaisesti ikkunat ovat aika pienet, joten torppa on aurinkoisenakin kesäpäivänä aika hämärä – ja toisaalta hellepäivinä ihanan viileä. Tummat sävyt eivät kuitenkaan auta tunkkaiseen yleisilmeeseen. Tulevat värit saisivat olla vaaleammat, mutta eivät sentään vitivalkoiset.

Suomalaisen työn puolesta

Suomalaiset ovat todellista mökkikansaa: jo pelkästään kesämökkejä on Suomessa yli 500 000 puhumattakaan vanhoista maatiloista ja mummonmökeistä, joita käytetään loma-asuntoina. Suomalaiset käyttivät mökkeilyyn vuonna 2014 arviolta yli kuusi miljardia euroa. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan mökkitutkimuksen mukaan 44 prosenttia suomalaisista kotitalouksista omistaa mökin, joko oman tai yhteisen. Tutkimuksen mukaan myös 85 prosentilla mökeistä löytyy korjaustarpeita. Yleisimpiä korjausta kaipaavia kohteita mökeillä ovat laituri, sauna sekä rakennuksien ulkokatto ja ulkoseinät.

TV-opas

Kausi 10. Jakso 4/12. Sauna kallellaan. Jakson perhettä ahdistaa saunamökki, joka on ihastuttavasti järven rannalla, mutta uhkaavasti kallellaan. Mökin suoristamisen lisäksi haasteena on toteuttaa Tinnan toive rantahuvilamaisesta tunnelmasta. Kylässä osiossa Eva käy tutustumassa 7. kaudella remontoituun pihaan. Eva tuo mukanaan puutarhurinsa, jotta pihan kasvit saadaan kuntoon. Kotimainen lifestyleohjelma. (41')